Mainos
Mainos

Alkoholia myydään vasta aamuyhdeksästä lähtien

Tänään voimaan tullut asetus myöhentää alkoholin myynnin alkamista ja koskee muun muassa kauppoja, kioskeja ja anniskeluravintoloita.

Alkoholia saa tästä päivästä alkaen myydä vasta aamuyhdeksästä lähtien. Tähän asti myynnin on voinut aloittaa jo seitsemältä, jolloin jotkut päivittäistavarakaupat aukeavat.

Kaupat, kioskit, huoltoasemat ja tilaviinimyymälät saavat aloittaa myyntinsä samaan aikaan liikkeen aukioloajasta riippumatta. Illalla juomia saa myydä iltayhdeksään kuten tähänkin asti. Tänään voimaan tuleva asetus koskee myös Alkon vähittäismyymälöitä ja anniskeluravintoloita.

Liikkeessä olevia olut- ja siideripulloja ei tarvitse lukita kaappeihin tai muutenkaan eristää asiakkaista aamutuntien ajaksi. Liikkeen on vain valvottava, että juomia myydään ainoastaan sallittuna aikana. Valvonnan helpottamiseksi juomaosastoja voidaan kuitenkin järjestellä uudelleen.

Myyntirajoitukset eivät koske juomia, joissa on enintään 2,8 tilavuusprosenttia alkoholia. Näitä ovat esimerkiksi ykkösoluet, miedot siiderit ja long drink -juomat, joita voi edelleen myydä heti, kun myymälä tai kioski aamulla aukeaa.

Aamumyynnin kielto on osa alkoholipoliittista kokonaisuutta, jossa joukko uudistuksia auttaa yhdessä vähentämään alkoholin haittoja. Sosiaali- ja terveysministeriö uskoo uuden asetuksen auttavan ryyppyputken katkaisemiseen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme