Mainos
Mainos

Alkoholilain muutoksesta ratkaisu ensi viikolla? Sipilä Ylellä: ehdotuksessa ongelmia ja hyviä asioita

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toteaa Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa odottavansa ratkaisua jo ensi viikolla alkoholilain muutokseen.

– Kyllä tämä pitää ensi viikolla ratkaista. Se on selvä asia, sanoi Sipilä.

Alkoholilain muutosta käsittelevän hallituksen neuvotteluryhmän työ keskeytyi viimeksi tällä viikolla.

Neuvotteluryhmän puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti tuolloin neuvotteluryhmäläisille, ettei ryhmällä ollut valmiuksia kokoontua. Hän ei kertonut julkisuuteen, mitä valmiuksilla tarkoitti.

Tästä on kyse: A-olut ja limuviina

Vahvempien alkoholijuomien kauppoihin tuomisella tarkoitetaan IV- eli A-oluiden tuomista lähikauppoihin. Limuviinoilla tarkoitetaan alkoholijuomasekoituksia, jotka on valmistettu muuten kuin käymisteitse. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi tölkissä myytävät valmiit viski-kola-sekoitukset.

Näitä kumpiakin saa Suomessa myydä vain Alkossa vähittäismyyntiin. Alkoholilaissa ne siirtyisivät ruokakauppoihin.

Sipilä ei suoraan vastannut kysymykseen, voitaisiinko kiistelyä herättänyt alkoholilakiehdotus vetää kokonaan pois. Pääministeri Juha Sipilän mukaan lakiehdotuksessa on sekä ongelmia että hyviä asioita.  

– Hallituksen esitys on ollut lausunnoilla, ja lausunnoilta on tullut kovaakin palautetta, sanoi Sipilä Ylellä.  

Muutoksesta on ollut kiistaa keskustan ja muiden puolueiden välillä. 

Alkoholilain muutoksessa on ehdotettu ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajoja nostettavaksi 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Samalla sallittaisiin niin sanottujen limuviinojen myynti ruokakaupoissa.  Myös vahvemmat niin sanotut nelos- eli A-oluet pääsisivät kauppojen valikoimiin.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot