Mainos
Mainos

Alkon tuotteista vain 10% kotimaisia – ostojohtaja kertoo miksi

Alkon valikoimissa olevista tuotteista vain noin kymmenesosa on suomalaisten tuottajien valmistamia. Alkon ostojohtajan mukaan syynä on tuottajia tasapuolistava lainsäädäntö.

Alkon toimia päiviteltiin edellisen kerran joulukuussa, kun se haki juhlalikööriä Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Tarjouskilpailussa voittajaksi valikoitui virolaisen Livikon valmistama Vana Tallinn.

Vaikka yhtälö kuulostaa erikoiselta, Alko ei voi suosia suomalaisia tuottajia valtionyhtiön toimintaa säätelevän lainsäädännön vuoksi. Tämä näkyy myös siinä, että Alkon valikoimasta vain hieman yli 10 prosenttia on kotimaisia tuotteita.

– Asetus toiminnastamme sanoo, että valikoimaan oton, valikoimasta poistamisen ja muun muassa tuotteiden esillepanon täytyy olla syrjimätöntä ja tasapuolista riippumatta toimijan alkuperästä tai kotimaasta, MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa tiistaina vieraillut Alkon ostojohtaja Minna Alitalo kertoo.

Alitalon mukaan Alkon tuotteet tulevat kaikkiaan yli 50:stä eri maasta. Suurimmat tuottajamaat ovat Ranska, Italia ja Espanja. Suomi on listalla neljäntenä. 

"Et löydä toscanalaisia viinejä Piemontesta"

Tiistain Huomenta Suomessa myös vierailleen tyrnäväläisen alkoholinvalmistaja Shaman Spiritsin toimitusjohtaja Ilpo Sulkalan mukaan tilanne on kaikin puolin hullunkurinen. Hänen mukaansa suomalaiset tuottajat ovat markkinoilla alakynnessä.

– Jos mennään esimerkiksi Piemonteen ja katsotaan viinejä, et takuuvarmasti löydä sieltä toscanalaisia viinejä, hän lataa.

– Alkon monopoli tuo mukanaan sen, että on pakko ottaa jostain muualta. Ei voida ajatella, että tuettaisiin kotimaista teollisuutta ja kotimaisia pientuottajia niin, että tuotteita voitaisiin viedä myös ulkomaille.

Viinatehtaan toimitusjohtaja myös linjaa, että tuottajien tasapäistämisen lisäksi alkoholilainsäädäntö vääristää kilpailua esimerkiksi estämällä suomalaisia tuottajia mainostamasta tuotteitaan internetissä.

– Toinen puoli alkoholilainsäädännöstä kieltää tuottajia kertomasta tuotteista yhtään mitään. Se ei estä kansainvälisiä toimijoita olemasta internetistä ja kertomassa omista tuotteistaan mitä haluavat.

Alkon Alitalon mukaan tilanne on tuottajien kannalta harmillinen, mutta siihen on luvassa helpotusta uuden alkoholilain myötä.

– Tähän on tulossa muutos lakiesityksen mukaan. Eli tuotetiedoista kertominen mahdollistettaisiin ja samalla edistettäisiin vientiä.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme