Mainos

Alkuvaikeudet hankaloittavat työllistymistä myöhemminkin

Korkeakoulusta valmistuneet saavat töitä, mutta eivät välttämättä koulutustaan vastaavasti

Korkeakoulusta valmistuneiden työllistymisongelmat uran alkuvaiheessa hankaloittavat työuran kehitystä myöhemminkin. Akavan tutkimuksen mukaan heti alkuun koulutusta vastaavaan työhön pääsevät etenevät hyvin myös myöhemmällä työurallaan.

Kitkaa ja kasautuvia vaikeuksia -tutkimuksen mukaan viisi kuudesta oli töissä kolmen kuukauden sisällä valmistumisen jälkeen. Kaksi kolmesta oli töissä jo valmistuessaan.

Kuitenkin noin puolet valmistuneista joko kohtasi työttömyyttä tai joutui työskentelemään koulutusta vastaamattomassa tai epätyypillisessä työsuhteessa.

Viisi vuotta valmistumisen jälkeen työttömyys oli harvinaista. Kuitenkin lähes viidennes korkeakoulutetuista työskenteli tehtävässä, joka oli vaativuustasoltaan koulutusta alhaisempi.

Työttömyys oli vähäisintä lääketieteen alalla ja yleisintä humanisteilla ja taideteollisella alalla. Keskimäärin vastaajat olivat olleet työttöminä kahdeksan kuukautta viiden vuoden aikana. Työsuhteita heillä oli tänä aikana ollut keskimäärin neljä.

Tutkimuksen vastaajajoukkona olivat vuonna 2001 yliopistosta valmistuneet. Heiltä kysyttiin syksyllä 2006 tietoja sekä valmistumis- että vastaamishetken tilanteesta.

Naisten palkka kymmeneksen pienempi

Noin 70 prosentilla kyselyyn vastanneista ensimmäinen työsuhde oli ollut määräaikainen. Kyselyhetkellä määräaikaisessa työsuhteessa työskenteli vajaa neljännes vastaajista. Osa-aikainen työ oli erittäin harvinaista.

Määräaikaisuus oli selvästi yleisempää niillä, joiden ensimmäinen työ oli ollut määräaikainen tai jotka olivat olleet jatko-opiskelijoina.

Vastaajien keskimääräinen palkka viisi vuotta valmistumisen jälkeen oli runsaat 3 000 euroa. Naisten palkka oli keskimäärin kymmenen prosenttia pienempi kuin miesten.

Ensimmäinen työsuhde valmistumisen jälkeen heijastui myös palkkaan. Ne, joiden ensimmäinen työsuhde ei vastannut kunnolla koulutusta, tienasivat myöhemmin muita vähemmän.

Työllistymisongelmat kasautuvat

Tutkimuksen tehneen Turun yliopiston tutkijan Juha Sainion mukaan työllistymiseen liittyvät ongelmat helposti kasautuvat samoille ihmisille. Sainion mukaan avainasemassa on juuri ensimmäinen työsuhde.

-Jos olisi mahdollisuus valita, itse hakisin heti valmistumisen jälkeen koulutusta vastaavaa työtä työttömyydenkin uhalla.

Hänen mukaansa tutkimus saattaa antaa nykytilannetta ruusuisemman kuvan korkeakoulusta valmistuvien työllistymisestä. Vuonna 2001 korkeakoulutettujen työttömyys oli alimmillaan ja talous hyvässä nousussa. Sittemmin akateemisesti koulutettujen työttömyys on lisääntynyt.

Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen pitää koulutusta vastaamattoman työn tekemistä ongelmallisena myös kansantalouden kannalta.

-Koulutusta vastaamattoman työpaikan vastaanottanut vie samalla työpaikan vähemmän koulutetulta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot