Mainos
Mainos

Alokkaita kotiutettu nettiriippuvuuden tähden

Nettiriippuvaisten määrän kasvu näkyy jo suomalaisvaruskunnissa, joista alokkaita joudutaan kotiuttamaan riippuvuusoireiden vuoksi.

Internetin käytöstä riippuvaisten määrän kasvu on saanut aikaan uudenlaisia lieveilmiöitä. Uutispäivä Demarin mukaan nettiriippuvaisten lisääntyminen näkyy jo suomalaisvaruskunnissakin, joista alokkaita joudutaan kotiuttamaan riippuvuusoireiden vuoksi.

Uutispäivä Demarin haastattelema komentajakapteeni Jyrki Kivelä pääesikunnan asevelvollisuusosastosta kertoo, että osa alokkaista on niin riippuvaisia internetin käyttämisestä, että he eivät kerta kaikkiaan pysty olemaan erossa tietokoneesta. Kivelän mukaan suurin osa nettiaddiktion takia kotiutetuista alokkaista pääsee kuitenkin suorittamaan palveluksensa loppuun muutaman vuoden kuluttua kotiutuksesta.

Tätä nykyä alokkailla on mahdollisuus päästä internetiin varuskunnissa ja sotilaskodeissa. Kivelä kertoo, että vaikeimmat ongelmat syntyvät elämänrytmin muutoksesta, kun alokas ei pääsekään tottumuksensa mukaisesti surffailemaan nettiin yöllä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme