Mainos
Mainos

Ammattikoulutuksen aloituspaikat kiertoon

Opetusministeriö suunnittelee "aloituspaikkapankkia", jonka avulla ammatilliseen koulutukseen varattu raha jaettaisiin sinne, missä kysyntää on enemmän kuin koulutustarjontaa.

Opetusministeri Maija Rask.

Opetusministeriö haluaisi täyttää ammatillisen koulutuksen aloituspaikat nykyistä tehokkaammin. Opetusministeri Maija Raskin mukaan avuksi suunnitellaan "aloituspaikkapankkia", johon tiedot kunkin vuoden tyhjistä opiskelupaikoista kerättäisiin mahdollisimman pian.

Nämä paikat eli käytännössä niihin varattu raha jaettaisiin sinne, missä kysyntää on enemmän kuin koulutustarjontaa. Samalla paikkansa luovuttanut eli menettänyt oppilaitos pitäisi määrätä "jälkitäyttökieltoon".

Nykyään ammatillisen koulutuksen paikkoja jää vuosittain tyhjäksi noin 6000-7000. Rask kertoi koulutusalan toimittajatapaamisessa tänään, että käytännön toteutuksen vaihtoehtoina ovat ainakin valtakunnallinen "pankki" tai tietojen kerääminen lääninhallitusten sivistysosastoille.

Jatkokoulutuspaikkoja on ammatillisissa oppilaitoksisa ja lukioissa yhteensä 1,4 kutakin peruskoulunsa päätävää nuorta kohden. Tämä johtuu siitä, että koulutuspaikkoja on varattava aina myös varttuneemmille hakijoille, joilla on jo takanaan työuraa, opintoja tai muuten vain välivuosia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme