Mainos
Mainos

Ammattikoulutuksen tutkinnonuudistuksesta pääosin hyvää palautetta – "Oikealla tiellä ollaan, mutta paljon on vielä tehtävää"

Kokemukset vuonna 2015 voimaan astuneesta ammattikoulutuksen tutkinnonuudistuksesta ovat pääosin hyviä, mutta kohennettavaa on, ilmenee Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemästä arvioinnista.

– Oikealla tiellä lähtökohtaisesti ollaan, mutta en lähtisi selkään taputtelemaan. On vielä paljon tehtävää, tiivistää ammattiopiskelijoita edustavan Suomen Opiskelija-Allianssin pääsihteeri Juuso Luomala.

Tutkinnonuudistuksen keskeinen sana on "osaamisperusteisuus". Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtava asiantuntija Mirja Hannula kaipaa kiteytystä, mitä sanalla tarkoitetaan. Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat ry:n hallituksen jäsen ja espoolaisen ammattioppilaitos Omnian rehtori Maija Aaltola huomauttaa, että sana nousi esiin jo 1990-luvulla.

– Keskeisessä roolissa on tutkintojen perusteiden ymmärrettävyys, Luomala kommentoi.

Karkeasti osaamisperusteisuus sisältää ainakin sen, että ammattioppilaitoksissa tapahtuvan opetuksen lisäksi oppiminen tapahtuu työpaikoilla kunkin oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.

– Työpaikoilla oppiminen on mielekäs tapa oppia, Aaltola arvioi.

EK:n Hannula huomauttaa, ettei työpaikoilla oppiminen voi olla keino säästää ammattikoulutuksessa. Ammattikoulutuksesta on leikattu määrärahoja, mikä haittaa uudistuksen toimeenpanoa.

Karvin arviointineuvos Jani Goman vahvistaa, että säästöt ja uuden järjestelmän voimakas kehittäminen aiheuttavat huolta. Hänen mukaansa koulutuksen järjestäjät arvioivat kustannusten lisääntyvän muun muassa opiskelijoiden neuvonnassa ja opetushenkilökunnan koulutuksessa.

– Kriittisimmät kannanotot liittyvät rahoitukseen ja sen ennakoitavuuteen, Goman sanoo.

Riskinä työpaikkojen riittävyys

Gomanin mukaan työpaikoilla tapahtuvan oppimisen lisääntymisessä on riskinä työelämän kantokyvyn, soveltuvien työpaikkojen ja ohjauksen riittävyys. Myös työpaikoilla tapahtuvan oppimisen laatu ja riittävä laaja-alaisuus huolestuttavat.

Ammattioppilaitosten opettajien osaamista tulee tämän vuoksi kehittää muun muassa lisäämällä heidän työelämäjaksojaan.

Opiskelija-Allianssin Luomala kiinnittää huomiota ammattiopintojen nivelkohtiin. Hänen mukaansa peruskoulujen opinto-ohjaus ei tällä hetkellä tue riittävästi ammatilliseen koulutukseen hakeutumista.

Toinen nivelkohta on siirtyminen työelämään tai jatko-opintoihin.

– Nivelpaikkoihin liittyy vielä tsempattavaa, Luomala sanoo.

Ei vielä näyttöä

Karvin arvioinnin mukaan koulutuksen järjestäjät, opiskelijat ja työelämä suhtautuvat pääosin myönteisesti ammatillisen koulutuksen uudistamiseen.

Karvin arviointineuvos Aila Korpi kertoo, että osaamisperusteisuuden tuloksista ei kuitenkaan ole vielä näyttöä.

– Nähtiin, että on liian aikaista arvioida tuloksia. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot