Mainos
Mainos

Ammattitaudit vähenivät jonkin verran

Ammattitautien määrä laski hieman viime vuonna. Työterveyslaitoksen ylläpitämään työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitettiin neljä prosenttia vähemmän ammattitautitautitapauksia kuin edellisenä vuonna.

Yleisimpiä ammattitauteja ovat yhä edelleen toistotyöhön liittyvät rasitussairaudet. Eniten rasitussairauksista kärsivät elintarviketyössä olevat. Allergisten hengityselinsairauksien määrä väheni erityisesti maataloudessa työskentelevillä sekä julkisissa palveluammateissa työskentelevillä. Kaikkiaan allergiset hengityselinsairaudet vähenivät yli neljänneksen.

Hengityselinallergioiden vaara on edelleen suurin elintarvikealalla, jossa työntekijät altistuvat jauhopölylle ja leivänparanne-entsyymeille. Karjataloudessa hengityselinallergioita aiheuttavat altistukset homeiselle heinälle sekä varastopunkeille ja rehupölylle. Asbestin aiheuttamien syöpien määrä laski kuudenneksella edellisestä vuodesta. Sen sijaan lievempiä asbestisairauksia tilastoitiin aikaisempaa enemmän.

Naiset sairastavat ammatista aiheutuvia ihotauteja miehiä useammin. Sukupuolten välinen ero johtuu siitä, että naiset altistuvat miehiä enemmän esimerkiksi pesuaineille, eläinpölylle ja kumikäsineiden allergeeneille.

Meluvammojen määrä on työpaikkojen tehostuneiden meluntorjuntatoimien ansiosta laskenut aina 1980-luvulta lähtien. Pahimmat meluvammavaarat vaanivat kulkuneuvojen ja paperituotteiden valmistuksessa sekä metallialalla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme