Mainos

Amnesty: Nettihäirinnästä naisille ahdistusta ja paniikkikohtauksia – väkivallalla ja tiedon levittämisellä uhkaaminen yleistä

Internetissä tapahtuvalla häirinnällä on vakavia vaikutuksia naisten hyvinvointiin, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Naiset ympäri maailmaa kertovat verkkohäirinnän aiheuttavan stressiä, ahdistusta ja paniikkikohtauksia.

Järjestön teettämässä kyselyssä haastatteli yhteensä 4 000 naista Tanskasta, Italiasta, Uudesta-Seelannista, Puolasta, Espanjasta, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Lähes neljäsosa kyselyyn vastanneista naisista kertoi kokeneensa verkkohäirintää ainakin kerran. Runsaat 40 prosenttia häirintää kokeneista kertoi tunteneensa fyysisen turvallisuutensa olleen uhattuna.

Piinaaja on usein tuntematon

Yli viidesosa häirintää kokeneista naisista oli saanut viestejä, jotka sisälsivät uhkauksia seksuaalisesta tai fyysisestä väkivallasta. Henkilökohtaista tai henkilöllisyyden paljastavaa tietoa oli luvatta jaettu 26 prosentista häirintää kokeneista.

Yli puolessa häirintätapauksista piinaaja oli naiselle tuntematon.

Häirinnän psykologiset seuraukset voivat olla tuhoisia, Amnesty sanoo tiedotteessaan.

Järjestön kyselyyn vastanneista, häirintää kokeneista naisista yli 60 prosenttia sanoi kärsineensä huonosta itsetunnosta tai itseluottamuksen heikentymisestä verkkohäirinnän takia. Stressistä, ahdistuksesta tai paniikkikohtauksista oli häirinnän jälkeen kärsinyt yli puolet vastanneista.

Häirintä aiheutti myös uniongelmia ja keskittymisvaikeuksia.

Häirintä tukkii naisten suut somessa

Häirintä uhkaa Amnestyn mukaan naisten ilmaisun- ja sananvapautta verkossa, sillä moni muuttaa häiriköiden takia käyttäytymistään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Jollain tavalla käytöstään muutti 76 prosenttia häirityistä.

Naiset muun muassa rajoittivat aiheita, joista he keskustelivat sosiaalisessa mediassa.

Enemmistö vastaajista piti yritysten ja hallitusten toimia häirinnän estämiseksi riittämättöminä.

Amnestyn mukaan yritysten ja hallitusten on tartuttava toimiin verkkohäirinnän kitkemiseksi.

– Sosiaalisen median palveluntarjoajilla on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia. Niiden täytyy varmistaa, että palveluja käyttävät naiset saavat harjoittaa ilmaisunvapauttaan pelotta, Amnesty Suomen asiantuntija Pia Puu Oksanen sanoo järjestön tiedotteessa. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot