Mainos
Mainos

Ampumakerho tiukentaa sääntöjään

Helsinki Shooting Clubin toimitusjohtaja Patrik Forsström sanoo, että ampumakerho on toiminut kaikkien lupaehtojen mukaan. Forsströmin mukaan kerholla ei ole oikeutta tarkistaa ampujien henkilötietoja. Jatkossa sääntöjä kuitenkin muutetaan ja ampumaan pääsevät vain kerhon jäsenet.

Forsstöm sanoo, että ehdoissa on kolme pykälää: ensimmäinen kieltää liiallisen metelin aiheuttamisen, toinen vaatii ampumapaikkojen välille väliseiniä ja kolmas vaatii paikalle valvojan ammunnan aikana. Muita ehtoja ampumaradan pitämiselle ei ole annettu. -Meillä ei ole tietosuojalain mukaan oikeutta vaatia henkilöllisyyspapereita. Myöskään emme saa vaatia rikosrekisteritietoja, Forsström toteaa.

Kahdeksan vuotta toimineella ampumaradalla on videovalvonta, joka ei kuitenkaan toiminut surmatöiden aikana. Forsström sanoo, ettei laki vaadi videovalvontaa eikä poliisi ole ollut asiasta kiinnostunut. Ammunnanvalvoja oli surmansa saaneiden joukossa. Forsstömin mukaan ammunnanvalvoja ei olisi voinut estää tilannetta. -Kukaan ei olisi voinut estää sitä. Ainoa keino olisi ollut, että ammunnanvalvoja olisi huomannut tilanteen ja ampunut naisen, Forsstöm sanoo. (MTV3-STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme