Mainos
Mainos

Ampumisjutun tiedottaminen puhuttaa

Eilisen ampumisvälikohtauksen tekijän tuntomerkkien välittäminen yleisölle tapahtui poliisinkin mielestä ehkä liian myöhään. Poliisin tiedotuspäällikkö sanoo, että nopeampiakin tiedottamisessa olisi voitu olla.

Helsingin kolmoissurmaajan tuntomerkit välitettiin tiedotusvälineille ja taksikeskukselle vasta iltakahdeksalta sunnuntaina eli yli neljä tuntia surmatyön jälkeen. Sitä ennen surmaajasta ei kerrottu muita tuntomerkkejä kuin että hän on todennäköisesti nainen.

Tiedottamisen nihkeys kummastutti alueen asukkaita, jotka olivat epätietoisia siitä, oliko heidän naapurustossaan mahdollisesti liikkeellä aseistettu ja vaarallinen surmaaja.
-On tutkinnanjohtajan mietittävissä, miten hän levittää tietoa - yleensähän tuntomerkkejä ei anneta, ennen kuin ollaan todella varmoja, Helsingin poliisin tiedotuspäällikkö Päivi Kaasinen sanoo.

Kaasinen jatkaa, että nämä ovat aina tapauskohtaisia kysymyksiä.
-Toisaalta ihmisten hädän kyllä ymmärtää. Ehkä voisin laitoksen tiedottajana sanoa, että nopeamminkin olisi voinut tiedottaa.

Surmaajan etsintäoperaatiota kentällä johtanut komisario Jaakko Wallenius kertoo antaneensa poliisin hälytyskeskukselle ohjeen tiedottaa tapauksesta jo ollessaan matkalla rikospaikalle eli ennen kello 17:ä. Hän sanoo ajatelleensa ohjetta antaessaan juuri yleisöä, koska kaduilla oli liikkeellä runsaasti ihmisiä. Lisäksi surmaaja saattoi olla aseistettu. Wallenius ei kuitenkaan tullut täsmentäneeksi ohjeessaan sen tarkemmin, mitä tietoja tapauksesta pitäisi antaa julkisuuteen. Hälytyskeskus ei suostunut kertomaan surmaajan tuntomerkkejä ennen kuin kello 20:n tienoilla. Tuolloin poliisi lähetti tiedotusvälineille kirjallisen tiedotteen, joka sisälsi mm. tarkempia tietoja surmaajan iästä ja vaatetuksesta. Tiedotustilaisuuden poliisi järjesti kello 22.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme