Mainos
Mainos

Anne Bernerin kesäloma kestää vain kuusi päivää – "Pienetkin hetket antavat uskoa siihen, että tekee oikeita asioita"

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) puhelin soi keskiviikkoaamuna jo kello kuuden jälkeen, kun raskaan ajoneuvon kuljettaja soitti tien päältä ja moitti tien hirveää kuntoa.

Tällä hetkellä Suomessa liikenteen puolella Berneriä huolettaa eniten juuri väyläverkon kunto. Suomen tiet ovat ministerin mukaan erittäin huonossa kunnossa, ja se on haaste myös turvallisuuden kannalta.

– Se on ylivoimaisesti suurin murheemme ja siitä asiasta saan myös eniten palautetta. Haluan käyttää eniten aikaani siihen, miten väyläverkon rahoitusta voidaan parantaa ja rakentaa uutta infrastruktuuria, Berner sanoi SuomiAreenassa Porissa vieraillessaan.

Berner kokee tärkeäksi sen, että hän saa palautetta kansalaisilta ja viestiä kentältä. Aamuvarhaiset puhelut tien päältä ovat tärkeitä.

– Olen aina halunnut olla tavoitettavissa, jotta ihmiset voivat ottaa yhteyttä. Se ei ole minulle raskasta, koska kansalaisten palaute on hirvittävän tärkeää. Niistä saa tietoa missä huolenaiheet oikeasti ovat, hän sanoo.

Ei vierasta kritiikkiä

Heinäkuun alussa voimaan tulleesta taksiliikennelainuudistuksesta ei ole tullut Bernerille enää vähään aikaan henkilökohtaista palautetta.

Suoraa palautetta ministeriöönkin on tullut melko vähän.

– Taksiuudistuksesta käytiin paljon keskustelua ennen lain voimaantuloa. Sain paljon henkilökohtaista palautetta puolitoista vuotta sitten, kun uudistusta suunniteltiin.

– Yhteydenottoja tuli molempiin suuntiin, sekä myönteistä että kielteistä. Monet ovat myös hyötyneet tästä uudistuksesta.

Berner on tottunut ammattinsa vuoksi kritiikkiin eikä hän hätkähdä sitä. Hän myös lukee itseään koskevat artikkelit ja kirjoitukset.

– Luen jutut, koska haluan olla tietoinen, mistä ollaan kriittisiä. Muodostan kritiikin avulla kokonaiskuvan asioista. En vierasta kritiikkiä, vaikka joskus se satuttaa. Se riippuu siitä miten asiat ilmaistaan.

Bernerin mukaan on tärkeää kuulla eri osapuolia ja niitä, joita asiat kulloinkin koskevat.

– Emme voi demokratiassa tehdä päätöksiä ilman, että kuullaan eri näkökulmia.

Pääministerin sijaisena

Berner pitää kesällä lomaa vain kuusi päivää. Yksi niistä päivistä on tänään, jolloin perheessä juhlitaan kuopuksen 22-vuotissyntymäpäivää. Juhliin saapuu myös kaikki ministerin veljet perheineen.

Lauantaista alkaen Berner sijaistaa pääministeriä heinäkuun loppuun saakka Juha Sipilän lomaillessa.

– Minä jaksan kyllä, vaikka en pitkää lomaa pidäkään. Olen niin tottunut siihen yrittäjänä. 30 vuoden yrittäjäuran aikana sijaistin aina muita lomilla.

Myös ministerinä Berner haluaa olla käytettävissä kesälläkin.

– Meillä on paljon valtioneuvoston jäseniä, joiden kesäpaikat ovat muualla Suomessa. Itse asun Espoossa eikä meillä ole kesämökkiä, joten minun on helppo olla töissä.

Perhe on tärkein

Vapaa-aikanaan Berner käy kuntosalilla ja lukee kirjoja. Lisäksi hän ehtii välillä käydä merellä veneilemässä perheen kanssa.

– Kaikista suurin ilonaiheeni on oma perheeni. Pienetkin hetket yhdessä antavat uskoa siihen, että tekee oikeita asioita ja on oikealla tiellä. Ne hetket muistuttavat omista arvoista ja valinnoista.

Bernerillä on aviomiehensä kanssa kolme poikaa: 22-, 23- ja 24-vuotiaat. Vaikka lapset eivät asu enää kotona, on äiti heidän kanssaan yhteydessä päivittäin.

– Meillä on perheen kesken hyvin tiiviit välit ja intensiiviset yhteiset hetket. Ne ovat kantaneet meitä.

Vähäisestä vapaa-ajasta huolimatta Berner nauttii työstään.

– Pidän työtäni tärkeänä ja tunnen arvostusta sekä kunnioitusta omaa työtehtävääni kohtaan, hän sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme