Mainos
Mainos

Antti Leinonen: Ahman kintereillä

Arvio: Toni van der San

(Maahenki)

Antti Leinonen on kuvannut ahmoja jo yli 20 vuoden ajan. Noista kuvista on koostettu upea kuvakirja Ahman kintereillä. Leinonen on viettänyt aikaansa Kuhmon lähimetsissä ja saanut napattua vanhoilla kuvausmenetelmillä toinen toistaan hienompia ja koskettavampia luontokuvia, joissa pääosassa on tuo vähän tiedetty neljäs maamme suurpeto.

Harmi vaan, että Leinosen teksti on pidemmän päälle aika puuduttavaa luettavaa. Tuntuu siltä, että päiväkirjatekstit on purettu ranskalaisiin viiruihin ja niistä työstetty jonkinlainen järkevä teksti kuvien kylkeen. Tapahtumat ovat tietenkin olleet kovinkin samanlaisia, eikä niistä kovinkaan vetävää tekstiä välttämättä saa, mutta kirjoitustyyli ”Tänään näin ahman. Seuraavana päivänä en. Sitten taas näin kaksi päivää peräkkäin. Sitten taas meni tovi, ettei näkynyt, kunnes taas tulivat.” ei hirveän pitkään jaksa innostaa. Jäsentely olisi voinut olla parempaa.

Joka tapauksessa, Ahman kintereillä on hieno kuvaus ahmojen elämästä itäisen Suomen erämaissa. Lisäpointsit kirjan lopussa löytyvästä ahmatietopaketista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme