Mainos

Antti Rinne selitteli SDP:n ryhmyrikiistaa – "Olin tyytyväinen Anttiin"

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne joutui tänään selittelemään, miksi torppasi puolueen entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Jutta Urpilaisen asettumisen ehdolle eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Urpilainen kertoi ennen ryhmäkokousta Rinteen vedonneen häneen, ettei lähtisi ehdolle ryhmyriksi.

– Rinteen mukaan syynä oli se, että me edustamme erilaista poliittista linjaa ja ei olisi puolueen edun mukaista, että olisin tässä puolueen ryhmänjohtajan tehtävässä. Kun puolue koki tämän kaltaisen vaalitappion, en halua olla tässä tilanteessa hajottamassa puoluetta. Kunnioitan puolueen puheenjohtajan näkemystä.

Rinne sanoo keskustelleensa asiasta Urpilaisen kanssa eilen illalla ja pyytäneensä häntä valtioneuvoston jäseneksi eli ministeriksi, jos puolue on hallituksessa mukana. Rinteen mukaan mitään poliittisia linjaeroja ei ole.

– SDP on hyvin yksimielinen porukka, joka vie asioita eteenpäin yhteistyöllä, Rinne sanoi ryhmäkokouksen jälkeen.

Olisitteko siis toivonut, että Urpilainen olisi ollut ehdolla tähän ryhmyrin tehtävään?

– Minä olin tyytyväinen Antti Lindtmaniin. Antti on persoonallinen henkilö, joka pystyy yhdistämään joukkoja. Sen takia olin Antin takana, Rinne sanoi.

Mikä paikka Urpilaiselle löytyy, jos ette ole hallituksessa?

– En osaa sanoa, Rinne kuittasi.

Rinteen suosikki Antti Lindtman valittiin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.