Mainos

Anttila: Kuluttajalla oikeus tietää ruuan alkuperämaa

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) selvityttää, miten muut maat aikovat noudattaa EU-komission ruuan markkinointitukea koskevia uusia ohjeita.

Komissio on ilmoittanut valvovansa entistä tiukemmin kotimaisen ruuan markkinointitukea, jota jäsenvaltiot osittain rahoittavat.

Anttila muistuttaa kolumnissaan Forssan Lehdessä, että komission tiukennetut ohjeet eivät sen sijaan koske kaupan ja teollisuuden omaa ruokamainontaa, koska sitä valtio ei tue.

- Samoin joutsenlippu tuotteissamme kotimaisen raaka-aineen takaajana saa jatkua, koska sitä valtio ei avusta, maa- ja metsätalousministeri painottaa.

Sen sijaan EU-komission uudet linjaukset koskevat Suomessa esimerkiksi valtion tukemien Finfoodin ja Kotimaisten Kasvisten toimintaa.

- Kaikissa tilanteissa kuluttajalla on aina oltava oikeus saada tietää ruuan alkuperämaa ja tuotantotapa. EU on itsekin säätänyt asetuksen lihan alkuperän ilmoittamisesta hullun lehmän taudin seurauksena, Anttila muistuttaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot