Mainos
Mainos

Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa

(Teos)

Jos olet kulutuskriittinen vihertävä kaupunkilainen kasvissyöjä, joka on lapsuudestaan lähtien elänyt yltäkylläisesti, tämä artikkelikokoelma peilaa varmasti sinunkin ajatuksiasi. Jos lisäksi olet vielä nainen, feministi ja ateisti, tämän kirjan ajatukset ovat varmasti kuin kopio aivokoppasi tuotoksista.

Minuun itseenikin sopii moni yllämainittu määre, mutta silti pohdiskelen, että kenelle tämä kirja on oikeasti tarkoitettu. Minunkaltaisille samanmielisillekö, jotka voivat mielessään vakuuttua siitä, että ovat sittenkin oikeassa, vaikka moni lähimmäisistä ei ole.

Vai onko tämä kirjoituskokoelma tarkoitettu eräänlaiseksi opaskirjaksi kaikille niille kummallisille ihmisille, jotka eivät ajattele vihervasemmistolaisen feministisateistisesti. Näille lähinnä kai siis keskustan ja perussuomalaisten kannattajille tämä kirja kertoisi siitä oudosta "toisesta Suomesta", jossa ihmiset ajattelevat liberaalisti.

Toimittaja Anu Silfverbergiä risoo muun muassa suomalaisuuden käsite, jonka jotkut haluavat omia itselleen. Ikään kuin olisi olemassa proto-suomalaisuus, jota ei sen kummemmin tarvitse määritellä, kun kaikki kuitenkin ymmärtävät mistä on kysymys. Koko kirja on eräällä tavalla tämän itsestäänselvyyden antiteesi: Suomalaisuus - minä sanoisin moderni kaupunkilaisuus - voidaan määritellä toisellakin tavalla.

Monet kirjan artikkelit on viime vuosina julkaistu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Ne ovat saattaneet olla ajassa kiinni niiden julkaisuajankohtana, mutta vuosien jälkeen kirjassa julkaistuna niiden ajankohtaisuus on valitettavasti kadonnut. Kirjoittaja kertoo jatkaneensa tekstejä ja puhuu mieluummin esseistä. Minä en puhuisi.

Kirja sisältää paljon ennalta-arvattavia ajatuksia ja näkemyksiä. Osa on sanottu terävästi ja hauskastikin, mutta perustaltaan kirjoitukset ovat eräänlaista paatosta. Jotenkin sitä vaan odottaa kirjalta enemmän kuin lehtiartikkelilta tai kolumnilta.

Mutta yhdessä asiassa kirja oli antoisa. Puhuessaan ateismista tai uskonnottomuudesta, Silfverberg pääsee taustansa takia mielenkiintoisiin kuvailuihin. Hän on syntynyt uskonnottomaan perheeseen ja pystyy siksi näkemään uskonnollisen toiminnan aidon ulkopuolisena. Tästä taas seuraa, että hänen ateisminsa ei ole militanttia vaan lähinnä kummastelevaa. Hän kysyy, uskovatko ihmiset ihan oikeasti johonkin henkiolentoon, vai onko jumala vain toinen nimi moraalille vai onko kyseessä jonkinlainen näkymätön mielikuvitusystävä.

Silfverbergin pisimmälle viety uskontoväite on, että yhteiskunnassamme kulttuuri on ensisijainen ja uskonto vasta toissijainen. Uskonto on siis osa kulttuuria eikä kulttuuri osa uskontoa. Haluaisin itsekin uskoa, että näin juuri on. Perustelut jäävät valitettavasti puolitiehen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme