Mainos
Mainos

Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta suom. Risto Tiittula

(Like)

Heinäsirkoiksi kutsutaan alistettuja ihmisiä, joiden mitta tulee täyteen, ja jotka lähtevät liikkeelle. Kun heinäsirkat asuvat liian tiheästi, ne muuttavat käyttäytymistään, ja syövät kaikki.

Arundhati Royn ensimmäinen suomennettu yhteiskunnallinen teos, Kuuntelen heinäsirkkoja on kokoelma esseitä, luentoja ja lehtijuttuja. Roy, Booker-palkinnon saanut kansalaisaktivisti, kuuntelee alistettuja ja odottaa muutosta. Hänen näkemänsä epäonnistunut demokratia ryövää Intian, maailman suurimman demokratian.

Arundhati Royn Intiassa on menossa raakalaismainen riisto ja köyhtyminen, jossa vuosikymmenien aikana julkisin varoin rakennettu infrastruktuuri myydään yksityisille yrityksille. Konsernivetoinen globalisaatio tukeutuu autoritäärisiin, köyhien maiden hallituksiin, jotka tukahduttavat kapinoinnin. Tämä on “hyvän sijoitusilmaston luomista”, jota vapaat markkinat tarvitsevat.

Royn syytöslista on pitkä. Poliisi pakottaa ihmiset juomaan virtsaansa ja riisuutumaan alasti. Ihmisille annetaan sähköiskuja, heihin tumpataan tupakoita, heitä hakataan, raiskataan, potkitaan ja poltetaan kuoliaiksi. Itä-Intian mineraalikaivannot uhkaavat ekosysteemejä. Himalajan satojen patohankkeiden alta on siirretty 30 miljoonaa ihmistä, ja niillä on katastrofaaliset ympäristövaikutukset. Tulvavallit vain lisäävät tulvia, pilaavat viljelysmaat ja muuttavat joet likaviemäreiksi. Kaiken mahdollistaa korruptoitunut oikeuslaitos.

Kiinnostava on kysymys siitä, peittääkö tarkkuuteen ja totuudenmukaisuuteen pyrkiminen totuuden. Nautin lähtökohdasta. Totuus paljastuu usein antamalla ajatuksen pyöriä asian vieressä, ei sen ytimessä.

Ajatus pyörii Royllakin ja esimerkkejä riittää. Intian demokratia on kuin noituutta. Siksikö myös asiasta hypitään toiseen? Nimiä, paikkakuntia ja käsitteitä on tekstissä taajaan. Se ei tee lukemista helpoksi. Pamflettien ongelmia ovat virheet ja epätäsmällisyydet. Tässäkin kirjassa niitä on. Suomennostakaan ei voi kehua.

Arundhati Roy havaitsee kiintoisasti esimerkiksi kielelliset varkaudet ja sanojen merkitysten muuttumisen. Sanat edistys ja kehitys tarkoittavat itse asiassa sääntelyn poistamista ja yksityistämistä. Yhtenäisyyden piilomerkitys on oikeus kansanmurhaan. Sanojen alkuperäisen merkityksen palauttaminen on kallista. Sananvapaus ei enää kuulu köyhille. Köyhä ei osaa perustella asiaansa, kun sanat saavat uuden, vieraan merkityksen. Tästäkö johtuu myös meillä se, että poliitikot ovat alkaneet etääntyä kansasta?

Royn teksti on vuolasta, puheenomaista ivaa. Mutta viesti menee perille: nyt tapahtuu jotain, mistä meidän pitää tietää. Kirja ei varmasti ole koko totuus. Royn vimma on niin kiihkeä, että lukija odottaisi viileämpää otetta ja parempia lähteitä kuin sanomalehtijutut. Mutta pystyykö siihen aktivisti, joka kokee kaiken omakohtaisesti?

Valtiotieteilijä, oikeustieteen tohtori. Huovinen on toiminut vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa. Aiemman uransa hän on tehnyt yritysviestinnän konsultoinnin parissa. Huovinen seuraa maailman ja lähiympäristön ilmiöitä, ja pohtii kriittisesti, mitä mailmassa todella tapahtuu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme