Mainos
Mainos

Arvio: Björn Wahlroosin Tieto-Finlandia -ehdokas kuuluu jokaisen poliitikon hyllyyn

Björn Wahlroos: Markkinat ja demokratia. Loppu enemmistön tyrannialle

(Otava 2012), 391 s.

Björn Wahlroosin kohuttu kirja edustaa omaperäistä ajattelua, joka on harvinaista Suomessa. Mediassa Wahlroos on köyhien, työttömien ja eläkeläisten kyykyttäjä. Näille näkemyksille ei tukea tästä kirjasta saa, päinvastoin.

Wahlroos tuntee ihmisen ahneuden ja vallan turmelevan vaikutuksen, oli sitä ihmisissä tai järjestelmissä. Hänen oikeudenmukaisuutta koskevilla kysymyksillä moni poliitikko tuhoaisi uransa. Kysymykset ovat ajankohtaisia, mutta media ei niitä joko ymmärrä tai vaikenee niistä.

Kirjassa on 10 lukua. Alussa Wahlroos esittää omistusoikeuden, yhtiön, vaihdannan ja demokratian historialliset taustat. Se on paikoin raskasta luettavaa, mutta voi olla historiasta pitäville herkkua. Kirjan jälkipuoli, luvut VI-X, koostuu johtopäätöksistä. Niitä riittää.

Wahlroos jakaa yhteiskuntien ja yhtiöiden organisointimuodot kolmeen pääluokkaan: demokratiaan, markkinoihin ja hierarkioihin. Niiden välille hän etsii uutta tasapainoa. Demokratiassa on enemmistövallasta johtuen valuvikoja, kuten taipumus paisuttaa julkista sektoria. Havaintoa tukevat muutkin esimerkit.

Wahlroosin mukaan kaikki hyvä ei ole demokratian ansiota. Yhteiskunnan menestys koostuu muistakin mekanismeista, kuten ihmis- ja omistusoikeudesta, oikeusvaltiosta, läpinäkyvyydestä ja markkinataloudesta. Wahlroosin kysymys on, ovatko mekanismit oikeassa käytössä. On loogista, että kun maailma on yhä monimutkaisempi, olisi käytettävä muitakin hallinnan välineitä kuin vain enemmistön demokratiaa, tyranniaa.

Puhe enemmistön tyranniasta voi vaikuttaa lukijasta tylyltä, mutta ehkä sana tyrannia herättää näkemään sen vahingon, jonka enemmistövalta voi saada aikaan. Enemmistön demokratiassa säädetään lakeja, jotka lisäävät enemmistön hyvinvointia vain marginaalisesti, mutta maksavat hirveästi.

Esimerkkejä lukija löytää itsekin, vaikka Hesarista (22.4.). Siellä nimimerkki Keskiverto kysyy, miksi julkinen valta työntää hänelle rahaa, jota hän ei tarvitse, kun se voitaisiin tehokkaammin käyttää muualla? Yksinäisen toimeentulotuen saajan tulot nousevat nykyhallituksen köyhyyspaketilla vain 25 eurolla kuukaudessa. Sillä ei paljoa tee.

Köyhyyden asiantuntija Heikki Hiilamo on kysynyt, ottavatko puolueet annettuna sen, mitä työmarkkinajärjestöt keskenään sopivat vai pyrkivätkö ne ajamaan laajemmin oman kannattajakuntansa etua. Onko Wahlroos tässäkin oikeassa? Enemmistö tyrannisoi, erilaiset vähemmistöt kärsivät?

Wahlroos sanoo asiat suoraan. Hänen mukaansa talouden käsitteillä ammattiliitot ovat vain työvoiman tarjontakartelli. Wahlroos osoittaa, kuinka politiikan siansaksassa vähimmäispalkkojen kuvitellaan hyödyttävän heikkoja, mutta käykin päinvastoin. Ammattitaidoton maahanmuuttaja voi harvoin tarjota yritykselle täyden vastineen vähimmäistuntipalkasta, ja jää siksi useimmiten työttömäksi. Siinä sivussa hänen lapsensa syrjäytyvät. Vähimmäispalkat suojelevat yksiä, mutta vahingoittavat toisia. Sossu auttaa, mutta kyse ei ole vain rahasta, vaan myös siitä, että jää vaille tekemistä ja työyhteisöä.

Monissa asioissa kallistun Wahlroosin kannalle, mutta avoimia kysymyksiä jää, tietenkin. Wahlroosin mukaan myytit markkinoiden puutteista ovat värikkäämpiä kuin todellisuus. Hän ei ota huomioon sitä, että hän on itse markkinoiden toiminnasta hyvin informoitu. Useimmat eivät ole. Markkinoilla on aina tarjolla myös humpuukia, jonka erottaminen voi olla vaikeaa.

Markkinoiden perustana ovat Wahlroosin mukaan laki, sääntely ja luottamus, mutta hän ei kerro, miten markkinoiden sääntely ja oikeat kannustimet informaation tuottamiseen pitäisi järjestää, ettei tavallinen tallaaja joutuisi laskua maksamaan.

Wahlroosin mukaan oikeus äänestää jaloillaan on markkinoiden ja yhtiöiden peruselementti, jota voi aina käyttää, jos meno ei miellytä. Vastapainoksi on kuitenkin sanottava, että jaloillaan äänestäminen ei ole kaikille mahdollista. Silloin voivat suuret taloudelliset ja ennen kaikkea sosiaaliset arvot murskautua. Maksaja on tällöin joku heikosti informoitu, kouluja vähän käynyt ihminen.

Markkinat edustaa Wahlroosille vallan palauttamista ihmisille, jotka voivat valita, mitä kannattavat poliittisesti ja kulutuksessaan. Individualismi on aatteena kuitenkin suhteellisen uusi ja ajattelua ohjaava malli vain murto-osalle maailman väestöä. Kollektivismi on ollut vallitseva elämäntapa kautta ihmiskunnan historian.

Wahlroos on tietenkin oikeassa siinä, että demokratia on epätäydellinen järjestelmä. Mutta myös markkinaprosessi on yhtä lailla epätäydellinen. Vaikka markkinat ovat paras mekanismi kaiken tiedon keräämiseen, järjestämiseen ja välittämiseen, yksikään moderni vallankäyttöjärjestelmä - demokratia, markkinat tai hierarkia - ei Wahlroosinkaan mukaan yksin sovi hoitamaan kaikkia tehtäviä. Mikä olisi optimaalinen yhdistelmä, sitä ei Wahlroos eikä kukaan muukaan osaa sanoa. Ihmisen kyky ymmärtää markkinoiden toimintamekanismeja säilyy vielä pitkään rajallisena.

Kirjassa on lähteitä 155, joista vain 57 on 10 vuotta tuoreempaa. Tieteessä tämä olisi haitta. Lähteistä puuttuvat talousrationalismia kritisoineet nobelistit George Akerlof, Daniel Kahneman, Paul Krugman ja Joseph Stiglitz. Mutta voi myös kysyä, onko tieteiden kapea-alaisuudesta johtuen jäänyt muilta jotain tärkeää näkemättä. Wahlroosin pensseli on niin iso, että vain uusiin lähteisiin nojautuen ei tällaista kirjaa olisi voinut ehkä edes kirjoittaa. Siksi puutteet on hyväksyttävä, jos aikoo jotain saada sanottua.

Suomennos on paikoin raskasta ja ilmaisu huonoa, jolloin lukijan työmuisti tahtoo loppua ennenkuin virkkeen objekti selviää. Sivistyssanat olisi voinut suomentaa, samoin kuin olisi voitu käyttää vallitsevaa taloustieteellistä sanastoa.

Kirja kuuluu jokaisen poliitikon ja yhteiskunnan kehityksestä kiinnostuneen hyllyyn. Wahlroosin kirja on luettava tarkasti, ja voi olla, että pitää opiskella lisääkin ennen lopullisten johtopäätösten tekoa. Siksi en lainaa tätä kirjaa kavereille. Aion lukea sitä uudestaan.

Valtiotieteilijä, oikeustieteen tohtori. Huovinen on toiminut vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa. Aiemman uransa hän on tehnyt yritysviestinnän konsultoinnin parissa. Huovinen seuraa maailman ja lähiympäristön ilmiöitä, ja pohtii kriittisesti, mitä mailmassa todella tapahtuu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme