Mainos
Mainos

Arvio - Eero Ojanen: Koiran filosofia

(Kirjapaja). Arvio: Päivi Lipponen.

Enpä totisesti ole aiemmin miettinyt kuinka monella tavalla koira on tärkeä ihmiselle. Eero Ojasen kirja on mainio johdatus aiheeseen. Koiranilma, koirankuri, koiruus ja koiran uskollisuus ovat meille selviä käsitteitä. Monet yllättävää kyllä kovin vastakkaisia sisällöiltään. Usein koira liitetään myös ihmisen kesyttömään ja salaperäiseen puoleen.

Varhaisten filosofien ja koirien välillä nähtiin yhteys. Sana kyyninen juontuukin kreikan koiraa tarkoittavasta sanasta. Antiikin filosofit nimittäin käyttäytyivät ”koiramaisesti” kun kyseenalaistivat tabut ja rikkovat tietoisesti häveliäisyyssääntöjä. Tällainen toiminta rinnastettiin koirien estottomaan käytökseen pissailla ja lisääntyä julkisesti. Kuuluisimmasta kyynikkofilosofista Diogeneesta käytettiin peräti nimitystä Diogenes Koira. Arvon filosofi eli niukasti, tarinan mukaan alastomana tynnyrissä.

Koira polveutuu sudesta jopa 100 000 vuoden takaa. Koira ei ole koskaan ollut hyötyeläin vaan se on ollut ihmisen kumppani viimeiset 40 000 vuotta, joten koiran ja ihmisen kumppanuus on vanhempi asia kuin maanviljelyskulttuurin synty ja jopa ihmisen itsetietoisuuden synty. Monissa varhaisissa kulttuureissa koira on osa maailmansyntymyyttiä.

Millaisia tuloksia tämä ihmisen ja koiran kumppanuus on sitten tuottanut? Miten ihmeessä koira tietää isäntänsä tulevan kotiin myös silloin kun kotiintuloaika on varsin yllättävä? Biologi Rupert Sheldrake puhuu morfologisesta kentästä, joka isännän ja koiran välille syntyy. Hänen mielestään se mahdollistaisi ajatuksen siirtymisen. Joka tapauksessa koira kykenee ennakoimaan, telepatiaan ja suunnistaman paremmin kuin ihminen.

Ihminen ja koira myös ”keskustelevat”. Koira saattaa oppia tunnistamaan jopa tuhat sanaa. Koiran oppiminen on kuitenkin erilaista. Sanat liittyvät tilanneyhteyteen, kehon kieleen ja sanattomaan viestintään. Paimenkoirat osaavat ilmeisesti jopa ”laskea”, koska ne tarkastavat, että lauma on koossa.

Koiran etu muihin eläimiin nähden on se, että yhteys ihmiseen on jatkunut niin pitkään, että koira osaa pyytää apua, kun sen omat taidot loppuvat. Jokainenhan meistä koiranisännistä ja emännistä on kaivanut palloa sohvan alta.

Päivi Lipponen

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme