Mainos
Mainos

Arvoituksellinen sukutarina Tsekkoslovakiasta

Katri Lipson: Jäätelökauppias

(Tammi)

Kirjasyksy vilisee minulle uusia tuttavuuksia. Katri Lipson on yksi heistä. Esikoisteos ”Kosmonautti” kuulostaa niin kiehtovalta, että senkin pariin täytyy pian päästä, mutta nyt ”Jäätelökauppiaan” matkaan.

Olemme kirjan nimisen elokuvan teossa Tsekkoslovakiassa ja yht´äkkiä kaikki onkin totta. Aviopariksi tekeytyvät mies ja nainen ovat sodanaikaisella pakomatkalla. Elokuvasta ja sen roolihenkilöistä tuleekin totta. Kirja sukeltaa heidän mukanaan pieneen kylään Olomouciin.

Heidän pakotarinansa ja piileskelynsä kertoo nuorten ihmisten peloista ja toiveista. Ne ovat osin hyvin samanlaisia, olipa kyseessä 40-luku tai nykyaika.

Sitten olemme taas elokuvan teossa. Ohjaaja pyörii aiheensa ympärillä ja ohjaajan ympärillä pyörii pääosaan halukkaita. Seuraavassa luvussa äiti Esther tulee tapaamaan poikaansa Jania tämän opiskelukaupunkiin. Tässä episodissa äiti palaa nuoruuden pakomatkansa Olomouciin ja etsii sitä tuttua taloa.

Paljon jää lukijan omankin oivalluksen ja mielikuvituksen varaan. Jan pakenee äidistä tarttunutta rikkonaisuutta pohjoiseen, Ruotsiin. 60-luvun vapaassa Ruotsissa kolme naista ottaa hänet suojiinsa. Yhdestä heistä tulee Janin lapsen äiti. Ja lopulta kirjassa selvitellään hyvin ruotsalaistyylisesti neljän aikuisen ja toisistaan eronneen aikuisen motiiveja. Jan säilyttää sulkeutuneisuutensa. Hänestä ei saa irti mitään edes humalainen ja hysteerinen ruotsalaisnainen.

Huomaan, että tätä kirjaa on vaikea arvioida ja vielä vaikeampi kertoa, mitä siinä tapahtuu. Kirja on sukutarina. Keskiössä kaksi ihmistä keskellä Euroopan paloa ja toinen heistä, Esther, kuljettaa omaa traumaansa poikaansa ja poika edelleen tyttäreensä.

Kirjan lopussa Janin ja ruotsalaisen Kerstinin tytär Gunilla muuttaa isoäitinsä pakomatkan paikkakunnalle Olomouciin ja alkaa elää isoäitinsä sukupolven naisen elämää.

Kirjasta ei puutu kerroksia ja aikamatkoja ja polkujen risteämisiä. Pohjimmaisena ihmiset etsivät itseään ja onnea. Sukupolvet toistavat toistensa virheitä. Totuuden etsijällä on kylmä.

Hilkka Hyrkkö on toimittaja ja viestinnän ammattilainen. Paitsi, että kirjoittaa, lukeekin paljon. Ei ole toista ilman toista.

Katri Lipson (Jäätelökauppias) Helsingin kirjamessujen Eino Leino -lavalla torstaina 25.10. klo 17.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme