Mainos
Mainos

Asiantuntija: Suomella mahdollisuus nostaa kanne Trumpin toimista

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi toteaa, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin antama matkustuskielto tiettyjen maiden kansalaisille rikkoo kansainvälisen oikeuden sääntöjä.

- Yhdysvaltain toiminta on täysin tuomittavaa paitsi moraalisesti ja poliittisesti, myös oikeudellisesti, Koskenniemi kertoo MTV Uutisille.

Koskenniemi toteaa, että kielto rikkoo vuoden 1951 pakolaissopimusta, joka velvoittaa tutkimaan yksilökohtaisesti, onko henkilöllä vaaraa joutua vainotuksi rodun, uskonnon tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Kielto rikkoo myös artiklaa, jonka mukaan sopimusvaltioiden on sovellettava yleissopimuksen määräyksiä pakolaisten rotuun, uskontoon tai alkuperäismaahan katsomatta.

Lisäksi kielto sotii vastaan vuoden 1966 Kansalaisoikeuksia koskevan sopimuksen artiklaa, jossa todetaan, että kaikki ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ja oikeutettuja ilman minkäänlaista syrjintää yhtäläiseen lain suojaan. 

Koskenniemi kertoo, että Yhdysvalloissa voidaan nostaa kanne matkustuskieltojen perumiseksi.
 
-Ongelmana on tietenkin, että henkilöt, joita asiaa koskee eivät pääse maahan. Tällöin voidaan ajatella, että voidaan nostaa joukkokanne jonkin järjestön toimesta. Ei ole luultavaa, että tällainen menisi läpi, Koskenniemi pohtii.  

Koskenniemen mukaan myös jokainen Pakolaissopimuksen osapuolena oleva valtio voi nostaa kanteen Kansainvälisessä tuomiostuimessa Haagissa. 

-Myös siis Suomikin voisi nostaa kanteen, Koskenniemi toteaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme