Mainos
Mainos

Asiantuntijoilta positiivinen arvio: Aktiivimalli kannustaa jopa puolet työttömistä edistämään työnhakua

Työttömien aktiivimalli on saanut jo alkumetreillä paljon arvostelua osakseen. Kelan ja TE-toimiston asiantuntijat kertoivat MTV Uutisille uskovansa aktiivimallin kannustavan työnhakuun joka toisen työttömän.

Vuoden alussa käyttöön otettu aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömän on esimerkiksi tehtävä 18 tuntia palkkatyötä aina kolmen kuukauden jaksossa välttyäkseen työttömyysturvan leikkaukselta.

Nousukausi on tuonut mukanaan uusia työpaikkoja, mutta siitä huolimatta vastustus aktiivimallia kohtaan kasvaa päivä päivältä.

Isoon ääneen huudetaan, että aktiivimalli ei käy, kun ei ole työpaikkoja eikä mitään kursseja, mutta Uudenmaan TE-toimiston mukaan väite ei pidä paikkaansa – ainakaan pääkaupunkiseudulla.

– Uudellamaalla se ei pidä tippaakaan paikkaansa, sillä meillä on tälläkin hetkellä 7370 avointa paikkaa ja koko maassa on tarjolla TE-palveluissa 22185 työpaikkaa, toteaa Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarkko Ukkonen.

"Veikkaan, että puolet aktivoituu"

Aktiivimallin tuomista mahdollisuuksista on kyselty runsaasti TE-toimistoista.

– Jos meillä puheluista 30-40 prosenttia yhteen aikaa oli pelkästään aktivointimallia ja siihen liittyviä kyselyjä, niin kyllä se aika isoa prosenttia työttömiä tulee aktivoimaan. Minä itse veikkaisin, että lähes puolet aktivoituu, arvioi Ukkonen.

Kyselyitä runsaasti myös Kelaan

Peräti 70 000 työtöntä saa jatkuvasti Kelalta asumis- ja perustoimeentulotukea. Kelalle tuleekin runsaasti kyselyitä aktiivimallin vaikutuksista.

Pääjohtaja Elli Aaltosen mukaan kyselyissä on eniten pohdittu sitä, vaikuttaako malli käteen jäävään rahaan.

– Meiltä on kyselty tyypillisesti sitä, että jos en saa työttömyysturvaa niin paljon kuin olen tähän saakka saanut ja jos en aktivoidu, niin voinko saada sitten enemmän perustoimeentulotukea. Tämä ei ole suora siirtymä, että mitä et saa työttömyystukena tulet saamaan meiltä, vaan siihen on oma menettely ja laskentakaava, opastaa Aaltonen.

Kelan pääjohtajalla riittää myös uskoa aktiivimallin toimimiseen.

– Minä uskon, että ainakin 40 prosenttia työttömistä aktivoituu. Ihmisellä on halu hakea erilaisia oman työkyvyn ja elämän mahdollisuuksia, perustelee Aaltonen arviotaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme