Mainos
Mainos

Asukasyhteistyö avuksi liikuntasuunnitteluun

Liikuntatieteiden lisensiaatti Kimmo Suomi kannustaa tuoreessa väitöstutkimuksessaan asukkaita osallistumaan oman asuinalueensa liikuntasuunnitteluun. Liikuntasuunnittelun professorina Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Suomi on luonut liikunnan yhteissuunnittelumetodin, jota yli 40 kuntaa käyttää vapaa-aikasuunnittelussaan.

Tutkimuksessaan Suomi selvitti yhteissuunnittelumetodin toimivuutta Jyväskylän Huhtasuon lähiössä. Viiden vuoden seurantatutkimuksen aikana kolme neljäsosaa asukkaiden ehdotuksista oli toteutunut.

-Asukkaiden ideat ovat yleensä varsin realistisia. Jos niitä ei toteutettu, syynä oli joko hankkeen taloudellinen tai tekninen mahdottomuus, Suomi sanoo. Hänen mukaansa myös kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt sitoutuivat hankkeisiin paremmin, kun asukkaat olivat tiiviisti mukana.

Kaikkein innokkaimmin asukkaat halusivat kehittää omaa kortteliaan. Suomen mielestä yhteissuunnittelumetodi toimiikin parhaiten kortteli- ja asuinaluekohtaisesti. Kunta on jo liian laaja alue. Suomi muistuttaa, että liikuntamahdollisuuksissa eri kuntien välillä ja toisaalta eri asuinalueilla kunnan sisällä on melkoisia eroja.

-Hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevat kansalaiset asuvat väljästi rakennetuilla alueilla, missä on tilaa liikkua. Näillä alueilla liikunta-aktiivisuus onkin paljon suurempaa kuin ahtaissa kerrostalokortteleissa, Suomi sanoo.

Väitöstutkimuksessaan hän esittää laskennalliset kaavat, joiden avulla eri tavoin kaavoitetuille alueille saadaan asuinkerrosneliömetriä kohden rakentamisen tehokkuusluvut esimerkiksi sisäliikuntatiloille, ulkokentille ja ulkoilureiteille.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme