Mainos
Mainos

Asukkaiden osallistuminen kotikunnan asioihin lisääntynyt

Asukkaiden suora osallistuminen kotikuntansa asioihin on kasvanut viime vuosina. Erityisesti vetoomusten allekirjoittaminen ja yhteydenotot luottamushenkilöihin ovat lisääntyneet.

Sen sijaan usko vaikuttamistapojen tehokkuuteen on heikentynyt. Tämä käy ilmi Kuntaliiton tutkimuksesta, johon haastateltiin 14 500 kuntalaista eri puolilta maata.

Tänään julkaistu tutkimus kuitekin todistaa, että kansalaisten aktiivisuus on viime vuosina lisääntynyt. Eniten uskotaan erilaisiin vetoomuksiin. Päättäjiin otetaan yhteyttä aiempaa innokkaammin. Myös järjestöjen kautta yritetään vaikuttaa asioihin.

- Kyllä näyttää siltä, että tällä hetkellä maaperä on otollinen suoralle vaikuttamiselle ja myös että yhteisöllisyys on kasvussa, professori Stefan Sjöblom Svenska social- och kommunalhögskolanista kertoo.

Suuremmissa kunnissa ollaan innokkaita kirjoittamaan addresseja ja järjestämään mielenilmauksia. Näihin keinoihin kansalaiset turvautuivat esimerkiksi Helsingissä viime keväänä puolustaessaan lähikirjastoja ja terveysasemia. Pienissä kunnissa vaikutuskeinot ovat toiset.

Vaikka kansalaiset pyrkivät vaikuttamaan aiempaa enemmän, kaikki eivät enää usko vaikutuskeinojen tehoon.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme