Mainos

Asunnonhankinta monen mielessä

Kotitalouksien aikeet hankkia omistusasunto ovat nousseet ennätyksellisen korkealle kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen aikana.

Lähes seitsemän prosenttia kotitalouksista suunnitteli hankkivansa omistusasunnon seuraavan 12 kuukauden kuluessa.

Tieto ilmenee Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometrista. Eniten asunnonostoaikeita oli Uudenmaan, Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjanmaan alueilla asuvilla. Väestöryhmistä asunnon ostoa suunnittelivat useimmin ylemmät toimihenkilöt, yrittäjät ja ylimpään tuloneljännekseen kuuluvat. Näihin ryhmiin kuuluvista useampi kuin joka kymmenes aikoi ostaa omistusasunnon vuoden sisällä.

Asuntokauppoja suunnittelevista 45 prosenttia mainitsi tärkeimmäksi rahoituslähteekseen pankkilainan, joka kolmas kolmas aikoo turvautua ensisijaisesti nykyisen asunnon myyntituloihin ja joka kuudes säästöihinsä.

-Asunnon hankinta-aikeiden lisäksi vain asunnon remontointi- ja kotimaan lomasuunnitelmat olivat korkeammalla kuin edellisinä vuosina vastaavaan aikaan, kertoi suunnittelija Pellervo Marja-aho Tilastokeskuksesta.

Hänen mukaansa henkilöauton, huonekalujen, viihde-elektroniikan ja harrastusvälineiden hankinta-aikeet ovat sen sijaan pysyneet pari vuotta suunnilleen ennallaan. Kodinkoneiden ostoaikeet ovat jopa hieman laskeneet.

Tilastokeskuksen maakunnittaista kuluttajabarometria varten haastateltiin heinä-syyskuussa noin 4900 suomalaista.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.