Mainos
Mainos

Asunnottomat pelastivat pojat merihädästä, kumivene ajautui kohti avomerta – Pelastaja: "Poikien voimat oli loppu"

Alle kymmenenvuotiaat pojat olivat lähteneet eilen puhallettavalla kumiveneellä uimaan. Kova tuuli yllätti pojat ja lähti viemään poikia kohti avomerta. Asunnottomat veneilijät kuitenkin huomasivat pojat aaltojen keskeltä ja pelastivat heidät.

– Lähdettiin veneellä viemään ihmisiä pois Vartiosaaresta eilen illalla kuuden aikaan ja rupesin katsomaan, että aaltojen seassa näkyi kaksi päätä.

– Ensiksi en oikein edes nähnyt, mikä siellä oli ja ajoin ohitse, mutta palasin katsomaan, että mikä se oli ja havaitsin sen olevan pieni kumivene, jossa pojat olivat, kertoo veneenkuljettajana toiminut Vailla Vakinaista Asuntoa yhdistyksen (Vva.) vapaaehtoinen, Jari Viljakainen.

"He jäivät tuulen yllättämäksi"

Asunnottomien veneenkuljettajana toiminut Viljakainen arvioi poikien olleen 200-250 metrin päästä rannasta.

– Siinä oli niin kova tuuli, etteivät he päässeet enää mihinkään suuntaan. He jäivät tuulen yllättämäksi. 

Tuuli oli viemässä kumivenettä avomerelle.

– Ei heillä ollut enää mitään hallintaa siihen veneeseen. Meillä teki omallakin veneellä tiukkaa mennä eteenpäin.

Hurja pelastusoperaatio

Viljakainen ohjasi täydessä lastissa olleen kahdeksan hengen moottoriveneen, kovassa aallokossa ja tuulen tuiskeessa, poikien kumilautan tuulensuojaksi. 

– Aallot oli niin kovat, että jouduttiin laittamaan ihmisiä veneen toiselle laidalle, jotta saatiin pojat nostettua veneeseen, Viljakainen kertoo MTV Uutisille dramaattisista hetkistä.

– Kyllä pojat oli jäässä ja hädässä siellä. Heillä oli t-paidat päällä. Aluksi pojat olivat hiljaisia, mutta rannassa he jo hymyilivät.

Asunnottomat olivat matkalla lomanvietosta pois

Tapauksen jälkeen Viljakainen on pohtinut, mitä olisi voinut käydä, elleivät he olisi sattuneet ajamaan ohitse. 

– Kyllä se aika lähellä oli, ettei poikien kumivene kaatunut aaltojen mukana. Tuuli oli sen verran navakka, että se oli aika pienestä kiinni, Viljakainen sanoo. 

Viljakainen kuitenkin kertoo, ettei olo ole sen kummemmin sankarillinen.

– Ei ole sankarillinen olo. Olisin kenet tahansa pelastanut. Oli vain hyvä, että satuttiin kohdalle. Siinä kävi onni onnettomuudessa, että oltiin kohdalla. Merellä ei tuolloin ollut ketään muuta.

Viljakainen kertoo, että asunnottomia ja laitoshoidossa olevia ihmisiä oli matkalla Vartiosaaren kesänviettopaikasta Tammisaloon.

– Vartiosaari on paikka jossa asunnottomat ja laitoksissa olevat ihmiset saavat tulla viettämään kesää.

Korjattu viimeisen kommentin Tammisaari Vartiosaareksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme