Mainos
Mainos

Atlantilla riehuneiden hurrikaanien rippeet saapuvat Pohjolaan – iskeekö Suomeen syysmyrsky?

Trooppiseksi myrskyksi heikentynyt Maria ja yhä hurrikaanin mitoissa oleva Lee sulautuvat Pohjois-Atlantilla yhteen matalapaineen kanssa ja niiden rippeet saapuvat Suomeen alkuviikolla.

Sitä, millaista säätä hurrikaanien jämät tarkalleen tuovat Suomeen maanantaina ja tiistaina, on vielä liian aikaista sanoa.

– On mahdollista, että Suomeen tulee voimakas matalapaine, mutta myrskystä en uskalla vielä puhua, MTV:n meteorologi Aleksi Jokela sanoo.

Juuri tämän hetken ennusteen perusteella tuulet saattavat yltyä myrskylukemiin Suomessa, mutta ennuste tarkentuu lähipäivinä. 

Viikonlopun sää näyttää suuressa osassa maata harmaan tylsältä. Korkeapaine pitää sateet poissa, mutta pilviverhon takaa aurinko ei pääse paistamaan.

– Etelässäkään aurinko tuskin näyttäytyy loppuviikolla. Lämpötilassa ollaan laskusuunnassa. Ensi viikolla syksy näyttää kunnolla kyntensä: sää muuttuu sateiseksi ja tuuliseksi, Jokela ennustaa.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot