Mainos
Mainos

Aukiolokiistan selvitys kevätkauteen

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat valmiita hyväksymään sen, että hallitus tuo täysistunnossa kaatuneen liikeaikalain uutena esityksenä eduskuntaan. SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton ryhmät aloittivat kiistan jälkiselvittelyn tänään. Laajempi keskustelu ja päätökset ovat kuitenkin edessä vasta helmikuussa.

Useat lakia vastaan äänestäneet kansanedustajat vakuuttivat, etteivät he voi tukea täysin saman esityksen läpimenoa vastakaan. Helpommaksi asian tekisi, jos lain sisältöä voitaisiin tarkistaa jollakin tavoin. Vielä tämän vuoden puolella odotettavissa oleva esitys kirjoitetaan kuitenkin siihen muotoon, jollaisena se oli ratkaisevassa kolmannessa käsittelyssä eilen.

Vihreät toivoivat, että hallitus harkitsisi sisältöä ilman turhaa kiirettä. Lain suosiota voisivat lisätä esimerkiksi pienten kauppojen asemaa parantavat muutokset.

Pääministeri Paavo Lipponen muistutti SDP:n ryhmässä, että liikeaikalain uudessa käsittelyssä päätetään hallitusyhteistyön jatkuminen. Hän uskoi, että asian nostaminen luottamuskysymykseksi puhdistaa ilmaa. Lipposen mukaan liikeaikalaki oli osa hallitusryhmien välistä sopimusta, jonka täyttämisestä on nyt kyse. Kun samalla ratkaistaan hallituksen työn jatkaminen, edustajat pohtivat asiaa laajemmassa yhteydessä.
-Luotan kansanedustajien järkeen tämän jälkeenkin, Lipponen sanoi.
Hän muistutti, että hallituksella on vielä monia asioita kesken.

SDP:n ryhmä ei aloittanut keskustelua liikeaikalaista aikapulan vuoksi. Ryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja piti käsittelyn siirtämistä hyvänä myös tunteiden jäähtymisen kannalta. Joku voisi sanoa nyt sellaista, mitä joutuu vielä katumaan. Lipponen kehotti kansanedustajia miettimään joululoman aikana asiaa itse tykönään.
-Sillä välin karavaani kulkee, hän vakuutti.

Lakiin kaivataan uutta sisältöä

SDP:n kansanedustajista 20 tuki eilisessä äänestyksessä kauppojen aukioloaikojen laajennuksen kaatumista. Monet suhtautuivat lakiin periaatteellisesta ja moraalisesta näkökulmasta. Ryhmä ei tehnyt vielä päätöksiä sääntöjen vastaisesta toiminnasta seuraavista mahdollisista rangaistuksista. Tuomiojan mukaan siihen palataan, kun liikeaikalaki on lopullisesti käsitelty.

Vihreiden näkemyksen mukaan kauppojen aukioloaika ei ole asiana sellainen, että siitä pitäisi tehdä hallituskysymys. Hallituksen tavoitteiden kannata keskeisempiäkin kysymyksiä löytyy. Vihreiden ryhmänjohtaja Paavo Nikula korosti, ettei ryhmällä ole haluja lähteä hallituksesta.

Kansanedustajilla selkä seinää vasten

Joissakin vasemmistoliiton ryhmän keskustelussa käytetyssä puheenvuoroissa paheksuttiin liikeaikalain nostamista hallituskysymykseksi. Kansanedustajat joutuvat tietyllä tavalla selkä seinää vasten. Esille nostettiin myös ajatus siitä, että puoluevaltuuston tulisi käsitellä tilannetta.

Lain vastustajat kehittivät kahvilan puolella ajatusta siitä, että valtiopäiväjärjestystäkin pitäisi muuttaa. Ratkaisevassa kolmannessa käsittelyssä voidaan laki nykyisin joko hyväksyä tai hylätä sen sisältöä muuttamatta. Liikeaikalaista on odotettavissa "neljäs käsittely", jossa se voidaan vain hyväksyä.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö päivitteli vielä tänäänkin hallituskumppaneiden rivien rakoilemista. Niinistö piti kuitenkin hyvänä sitä, että odotettavissa oleva repeäminen tapahtui nyt eikä esimerkiksi ensi keväänä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme