Mainos
Mainos

Aura: Julkisen palvelun maksun pelisääntöjä selkiytettävä

Liikenneministeri Matti Auran mukaan Yleisradiolle maksettavan julkisen palvelun maksun pelisääntöjä pitäisi selkiyttää. Tällä hetkellä maksua maksaa vain MTV. Kesäkuussa aloittava toinen valtakunnallinen tv-kanava Nelonen joutuu maksamaan samantasoista maksua vasta vuonna 2000. Liikenneministerin mielestä julkisen palvelun maksu pitäisi viedä eduskunnan päätettäväksi.

Maaliskuun lopussa ministeriksi nimitetty Aura haluaa säilyttää Yleisradion nykyisen kaltaisena pääosin lupamaksuilla ylläpidettynä yrityksenä. Hänen mielestään on myös hyvä, että sähköisessä viestinnässä on mukana nyt kolme vahvaa yritystä, kun Sanomat sai neljännen tv-kanavan ja Aamulehti ja MTV fuusioituivat.

Hän ei sulje myöskään pois mahdollisuutta, että tv-toimilupien seuraavassa jaossa muukin lehdistö voisi tulla mukaan sähköiseen viestintään.

"Valtio ei takaa kaupallisten radioiden menestymistä"

Auran mielestä valtion tehtävä ei ole huolehtia siitä, että toimiluvan saaneet kaupalliset radio- ja tv-kanavat pysyvät myös pystyssä.

Viestintäasioista hallituksessa vastaava kokoomuslainen Aura sanoo, että oli aikanaan virhe asettaa paikallisradioiden toimilupiin esteitä radioiden yhteistoiminnalle. Sen takia radiot eivät päässeet kehittymään edes keskikokoisiksi yrityksiksi, ja monet toimiluvat ovat vaihtaneet omistajaa.

Auran mielestä toimilupien omistusmuutoksista on edelleen päätettävä valtioneuvostossa. Hänen mukaansa valtioneuvoston on voitava tyrmätä epätoivottavat omistajat. Sellainen voisi Auran mielestä olla esimerkiksi "joku pornokuningas".
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme