Mainos
Mainos

Auto päin puuta Äänekoskella, apukuskina istunut nuorukainen loukkaantui vakavasti

Keski-Suomessa Äänekoskella tapahtui myöhään perjantaina liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti kuljettajan vieressä istunut 18-vuotias mies. Poliisin mukaan kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisin mukaan parikymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Suolahden suunnasta Hirvaskankaan suuntaan, kun hän menetti ajoneuvonsa hallinnan. Auto ajautui tieltä ulos Koivistonkyläntiellä ja törmäsi kylki edellä puuhun.

Pelastuslaitos irrotti vakavasti loukkaantuneen, puristuksiin jääneen matkustajan autosta, ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Myös kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta hän selvisi pienin vammoin.

Kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot