Mainos
Mainos

Autojen automaattinen tunnistus alkaa juhannuksena

Tielaitos ottaa käyttöön autojen automaattisen tunnistuksen Juhannuksena. Rekisterinumeron tunnistamiseen perustuvaa menetelmää käytetään aluksi Lahden ja Heinolan välillä matka-aikojen seuraamiseen.

Lahden ja Heinolan välillä on neljä mittauspistettä, joissa auton rekisterinumero tallentuu kameralle. Rekisteritunnusten aikaleimoja vertaamalla pystytään laskemaan matka-ajat. Tieosuuden molemmissa päissä on opastustaulut, joissa kerrotaan autoilijoille kulloinenkin arvioitu matkustusaika.

Tieto päivitetään kolmen minuutin välein. Lahden ja Heinolan välinen matka on noin 30 kilometriä, ja se taittuu normaalisti 20-25 minuutissa. Ruuhkat Lahdesta Heinolaan ovat tosiasia varsinkin kesäisin.

Helsingistä Lahteen viime syksynä valmistunut moottoritie on entisestään lisännyt Heinolaan vievän ohituskaistatien tukkoisuutta.

Tielaitokselta kerrotaan, että kamerajärjestelmä ei lisää tien kapasiteettia, mutta tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantuminen. On helpompi kestää ruuhkaviivytyksiä, kun saa käsityksen siitä, mikä matka-aika on, arvellaan Tielaitoksella.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme