Mainos

Auton vapaapäivänä houkuteltiin käyttämään uusia liikkumisen tapoja

Auton omistaminen ei ole enää välttämätöntä, koska uusia vaihtoehtoisia liikkumisen tapoja on runsaasti tarjolla. Esimerkiksi yhteiskäyttöautot, kimppataksit ja kaupunkipyörät ovat yleistyneet liikkumismuotoina.

Vaikka tänään vietettiin auton vapaapäivää, Helsingin kaupunkiliikenne ei ollut juurikaan tavallista hiljaisempaa.

Sitran tekemän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista pitää omaa autoa välttämättömänä. Osa on sentään valmis harkitsemaan muita vaihtoehtoja.

– Joka neljäs kuitenkin olisi valmis miettimään omasta autosta luopumista, jos siihen olisi hyvä ratkaisu tarjolla eli jos saisi vuokra-auton tai julkisen liikenteen palvelut lähemmäs kotia, kertoo Sitran johtava asiantuntija Anu Mänty.

Kimppatakseja ja yhteiskäyttöautoja

Oman auton vaihtoehtoja kuten kimppataksia, erilaisia pyöriä ja yhteiskäyttöautoja esiteltiin tänään Narinkkatorilla.

– Silloin, kun ajaa alle 10 000 kilometriä vuodessa, kannattaa ryhtyä harkitsemaan, olisiko itselle järkevämpiä liikkumiskeinoja olemassa kuin se oma auto, neuvoo Elina Törmä 24 Rental Networkista ja Go Now -vuokrauspalvelusta.

Oman auton voi välillä vuokrata muille

Jos haluaa pitää oman auton, sen voi välillä vuokrata muille ja saada vuokratuloja.

– Yllättävän hyviä tuloja voi saada. Me ei haluta luvata liikaa, mutta sanotaan, että tuloilla voidaan kattaa aika iso osa auton ylläpitokuluista. Heinäkuussa esimerkiksi yksi oman autonsa vuokraaja ansaitsi 730 euroa, sanoo toimitusjohtaja Paul Nyberg Shareit Blox Car -palvelusta.

Kaupunkipyörät kovassa käytössä

Kaupunkipyörät ovat jo saavuttaneet suuren suosion.

– Nyt kun ne ovat toista kesää käytössä, käyttäjiä on niin paljon, että pyörät ovat koko ajan käytössä, toteaa HSL:n asiakasvastaava Mirva Iloniemi.

– Ajan niillä paljon ja useasti. Olen ajanut nyt yhteensä vähän yli 500 kilometriä. Täällä stadissa pärjää ihan hyvin ilman autoa, vakuuttaa Nils Bürgi.

Autot yli 90 prosenttia ajasta ilman käyttöä

Kaikkiin tilanteisiin ei vielä ole hyviä vaihtoehtoja.

– Jos ajatellaan meikäläistä eläkeläistä, joka menee mökkireissulle 50 kilometrin päähän ja vuokraa tästä auton. Auto on siellä 4-5 päivää ja maksan jokaisesta. Ei se oikein natsaa, perustelee Sakari Leminen.

Autojen yhteiskäyttöön olisi hyvät perusteet, koska tutkimusten mukaan autot seisovat jopa 92 prosenttia ajasta käyttämättöminä.

 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot