Mainos
Mainos

Avioliittolaki kaatui lakivaliokunnassa - koko eduskunta äänestää ensi viikolla

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tänään tasa-arvoista avioliittolakia vastaan odotetusti  äänin 9 - 8. 

Lopullisesti lain kohtalo ratkeaa kuitenkin suuressa salissa ensi viikon perjantain äänestyksessä. Silloin lakivaliokunnan kielteinen kanta saa vastaansa kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) johdolla tehdyn vastalauseen kansalaisaloitteen hyväksymisestä. 

Valiokunta päätti jo kesäkuussa äänin 10–6, että mietintöluonnosta valmistellaan siltä pohjalta, että kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista sisältyvät lakiehdotukset hylätään. 

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok) äänesti samoin kuin kesäkuussa eli kansalaisaloitetta vastaan.

– Oma perusteluni liittyy siihen, että tähän liittyy adoptio-oikeus ja sitä en kannata. 

Perjantain äänestyksestä odotetaan tiukkaa.  Aiemmin oli laskettu, että kansalaisaloite saattaisi mennä eduskunnassa läpi, mutta mm. eurovaalien myötä eduskuntaan on noussut asiaan kielteisesti suhtautuvia kansanedustajia. 

– Minulla ei ole tähän mitään arviota. Jokainen tekee oman ratkaisunsa ja äänestää sen mukaan, Holmlund sanoo. 





Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme