Mainos
Mainos

Avoautoja rekisteröidään nyt ennätystahtiin

Avoautoja on hankittu tänä vuonna Suomessa ennätysmäärä. Heinäkuuhun mennessä avoautoja oli rekisteröity yli kolmannes enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Avoautoja huristelee Suomen teillä tänä kesänä aiempaa enemmän.

Kun vielä vuosituhannen vaihteessa avoautoja rekisteröitiin vuositasolla sadan molemmin puolin, nyt yllettiin jo puolessa vuodessa kolmeen ja puoleensataan. Viime vuoden luvuista ollaan edellä jo 36 prosenttia.

- Kyllä se kertoo tällaisesta positiivista virettä ja henkeä. Nyt kun Suomessa yhteiskunnan tilanne on aika mukava, niin autot autoveron alennuksen jälkeen tulivat entistä kiinnostavammaksi, autoliikejohtaja Seppo Snellman Automaa Oy:stä kertoo.

Moni tänä vuonna rekisteröity avoauto on tuontiauto, mutta myös uusien kauppa käy hyvin.

Ostajia löytyy laidasta laitaan - nuorista perheistä iäkkäämpikin ihmisiin. Edes pitkään jatkunut epävakainen sää ei ole avoautokuumetta laskenut.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 12.07.2004)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme