Mainos
Mainos

Avoimessa yliopistossa valmistaudutaan ilmoittautujien ryöppyyn

Koulujen alkaessa käynnistyy myös aikuisopetus. Esimerkiksi Avoin Yliopisto on viime vuosina kerännyt pariinsa kymmeniä tuhansia opinhaluisia suomalaisia.

Avoimessa yliopistossa on viime vuosina opiskellut noin 75 000 ihmistä. Pääosa opiskelijoista on alle 30-vuotiaita, vaikka opiskelijoille ei aseteta ikä- tai pohjakoulutusvaatimuksia. Suurin osa opinnoista alkaa syksyllä, Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa valmistaudutaan ilmoittautujien ryöppyyn huomenna. Ensimmäistä kertaa opiskelupaikkansa voi varata erillisestä palvelunumerosta

Suosituin opintojen järjestäjä oli Helsingin yliopisto, jossa opiskeli noin 20 000 opiskelijaa. Turussa ja Jyväskylässä opiskelijoita oli reilut 10 000. Yliopistojen lisäksi avointa yliopisto-opetusta järjestävät muun muassa ammattikorkeakoulut, työväen-, kansan- ja kansalaisopistot noin 200 paikkakunnalla. Opintoja on mahdollisuus suorittaa myös yksilöllisesti tai internetin välityksellä.
(MTV3/Tea Rantanen)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme