Mainos
Mainos

Avoimien työpaikkojen määrä lisääntynyt

Avoimet työpaikat lisääntyivät Uudellamaalla, Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa sekä toimialoista rakentamisen, teollisuuden ja julkisten palvelujen aloilla.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi yhdeksän prosenttia tammi-maaliskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Tilastokeskuksen tänään julkistamien lukujen mukaan ensimmäisellä neljänneksellä oli yhteensä 63100 työpaikkaa. Niistä 45000 eli 71 prosenttia oli yksityisissä yrityksissä.

Avoimet työpaikat lisääntyivät Uudellamaalla, Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa sekä toimialoista rakentamisen, teollisuuden ja julkisten palvelujen aloilla. Määräaikaisten työpaikkojen osuus laski kuusi prosenttiyksikköä.

Työnantajilla oli rekrytointivaikeuksia useammin kuin vuotta aiemmin. Kaikista avoimista työpaikoista 36 prosenttia oli sellaisia, joiden täyttämisessä työnantajat olivat kokeneet vaikeuksia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme