Mainos
Mainos

Ay-liike painostaa EU:ta toimiin Pakistania vastaan

Ammattiyhdistysliike painostaa Euroopan unionia ottamaan tiukemman kannan lapsityövoiman käyttöön Pakistanissa, kertoi johtaja Tuulikki Kannisto SAK:sta tänään Tampereella.

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto VAKL ja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ovat jättäneet EU:n komission varapuheenjohtajalle Manuel Marinille kirjeen, jossa vaaditaan unionia lakkauttamaan Pakistanille myönnetyt tullietuudet. Yhdysvallat on jo lakkauttanut etuudet. Kanniston mukaan ammattiyhdistysliike haluaa nostaa lapsityövoiman käytön esille, koska kesäkuussa alkaa Kansainvälisen työjärjestön ILOn kokous. Ay-liike haluaa vauhdittaa lapsityövoiman kieltävän sopimuksen syntymistä kokouksessa.

Ammattiyhdistysliike on jo pitkään vaatinut unionia purkamaan Burman ja Pakistanin tullietuudet. EU:n sääntöjen mukaan kehitysmaille myönnetty tullietuus voidaan evätä maalta, jossa sallitaan pakkotyö. Burman-kaupalta etuoikeudet on poistettu, mutta Pakistanin suhteen komissio ei ole ryhtynyt toimiin. Pakistanissa arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa pakkotyössä olevaa ihmistä. Heistä suuri osa on lapsia. Työtä tekevien lasten määrä on eri arvioiden mukaan 3-8 miljoonaa.

SAK ja sitä lähellä olevat tahot aloittivat viime vuoden lopulla kampanjan lapsityövoiman käyttöä vastaan. Kampanjan avulla pyritään herättämään kuluttajat kiinnittämään huomiota siihen, millä tavalla kaupoissa tarjolla olevat tuotteet on valmistettu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme