Mainos
Mainos

Balkanin jälleenrakennuskokous ei vielä varma

Sarajevon huippukokouksen pitäminen ei ole vielä varmistunut. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta käsitteli asiaa, mutta ei tehnyt vielä lopullista päätöstä siitä, kutsutaanko kokous koolle.

Avoinna on muun muassa kokouksen rahoitus - Bosnia-Hertsegovinalla ei ole mahdollisuuksia rahoittaa sitä, vaan varojen olisi löydyttävä lähinnä EU:n kassasta.

Sarajevossa 29.-30. heinäkuuta pidettäväksi suunniteltuun huippukokoukseen tulisivat EU-maiden johtajien lisäksi G8-maiden johtajat sekä yhdeksän muuta alueen maata, jotka osallistuvat vakaussopimukseen.

Aiheena on Kaakkois-Euroopan vakaussopimus, jolla halutaan turvata rauha ja taloudellinen kehitys Länsi-Balkanilla. Kokouksen puheenjohtajana toimisi presidentti Martti Ahtisaari, EU:n puheenjohtajamaan edustajana.

EU-maat hyväksyivät suunnitelman omalta osaltaan Kölnin huippukokouksessa kesäkuun alussa. Kokouksen valmistelut jatkuvat paraikaa, ja Suomen lähettämä selvitysryhmä on edelleen Sarajevossa.

Rahoituksen järjestämistä vaikeuttaa se, että budjettivaltaa käyttävä EU:n parlamentti ei ole vielä järjestäytynyt eikä vanha parlamentti ole ollut suostuvainen irrottamaan varoja. Päätöksellä alkaa kuitenkin olla kova kiire, sillä suunniteltuun kokousaikaan on enää kaksi viikkoa. Lisäksi tulevat vielä kokouspaikan luomat tekniset ongelmat - Sarajevossa on puutetta niin hotellihuoneista kuin puhelinlinjoistakin. Ratkaisu yritetään saada aikaan ensi tilassa, mikäli mahdollista tämän viikon aikana.

Vaikeaa mutta mahdollista

Presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantaja Alpo Rusi sanoo, että kutsut kokoukseen lähetetään niin pian kuin mahdollista, kunhan lopullinen päätös syntyy. Rusin mukaan selvitysryhmä on todennut, että kokous on mahdollista pitää Sarajevossa, teknisistä vaikeuksista huolimatta.

-Olen vakuuttunut siitä, että huippukokouksen osanottajat ovat yhtä mieltä niin kokouksen kuin kaupunginkin ainutlaatuisuudesta ja suhtautuvat ymmärtäväisesti vaadittaviin erityisjärjestelyihin, Rusi sanoi.

Rusin mukaan kokouksen ensimmäisenä päivänä kokoontuisivat Kaakkois-Euroopan valtionpäämiehet ja pääministerit, kansainvälisten järjestöjen ja laitosten sekä paikallisten eturyhmien johtajat. Toisena päivänä paikalla olisivat kaikkien vakaussopimuksen hyväksyneiden valtioiden johtajat, tarkkailijat ja välittäjät.

-Lähestyessämme vuosisadan loppua ja uuden vuosituhannen alkua haluamme varmistaa, että tämän kaupungin nimi muistetaan suvaitsevaisuuden, toivon ja jälleenrakennuksen vertauskuvana, Rusi lausui ulkoministeriön lähettämän tiedotteen mukaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme