Mainos
Mainos

Basisti, joka ei halua olla rokkitähti, tarinoi elämästään

Duff McKagan: It’s So Easy – ja muita valheita

(Otava, 2012)

Michael McKagan, joka myös paremmin lempinimellä ”Duff” tunnetaan, on kotoisin Seattlesta, Washingtonin osavaltiosta, joka sijaitsee Yhdysvaltojen äärimmäisessä luoteiskolkassa ennen Kanadaa ja Alaskaa. Kyseinen kaupunki tunnettiin aikoinaan lentokoneistaan, yhtyeistä Heart ja Queensrÿche sekä eräästä nerokkaasta kitaristista nimeltä Jimi Hendrix.

1980-luvun alussa Hollywoodissa oli kova meininki päällä. Mötley Crüe ja Van Halen olivat maailman kovimpia bändejä ja kaukaisesta Suomesta oli käynyt Hanoi Rocks –niminen orkesteri näyttämässä mallia, miten rokkia soitetaan ja miltä pitää näyttää. Duff sen sijaan oli päässyt mukaan suht hyvin menestyviin punkbändeihin eikä ollut mikään tukkahevin ystävä.

Huomattuaan, että kotoisessa Seattlessa elämänodotukset olivat heikot ystävien sortuessa yhä pahemmin heroiinin kiroihin, karisti tuhansien muiden tapaan myös Duff McKagan kotikaupunkinsa tomut bootseistaan ja muutti Kaliforniaan. Siellä hän päätyi basistiksi uuteen yhtyeeseen nimeltä Guns N’ Roses. Tässä vaiheessa ei varmaankaan ollut bändin viisikkoa useampaa henkilöä, jotka olisivat uskoneet GN’R:n nousevan parin vuoden kuluttua maailman suurimmaksi bändiksi ja hajoavan sisäisiin ongelmiin lähes yhtä nopeasti kuin olivat huipulle nousseet.

Reilut 10 vuotta sitten kun ensimmäisenä nuoruusvuosien idolien elämäkertana tavasi pikavauhdilla Mötiköiden Törkytehtaan läpi, tuo hullu elämäntapa ja rellestäminen nauratti ja aiheutti oho-huudahduksia. Nyt, vanhempana ja aikuistuneempana tuollainen meininki, mikä Duffilla oli vuosikausia, tuntuu enemmänkin surulliselta. Sen, että mies ei kyennyt käsittelemään ympärillään tapahtuvia ystävien huumekuolemia ja tiukan kaveriporukan ympärille tulleita hännystelijöitä muuten kuin juomalla itsensä pahemmin tärviölle, pitäisi soittaa herätyskelloja kaikilla. Asioista kannattaa ainakin yrittää puhua, muuten voi huomata olevansa pohjattomassa kuilussa.

Duff McKagan on kuitenkin retkuvuosiensa jälkeen siistinyt elämäntapansa: haimarepeämän jälkeen hän aloitti ensin maastopyöräilyn, sitten potkunyrkkeilyn ja lopulta kirjautui yliopistoon opiskelemaan liiketaloutta ennen kuin palasi rockmaailman huipulle uuden yhtyeensä Velvet Revolverin kanssa. Hän on myös kirjoittanut jo vuosien ajan kolumneja eri lehtien nettisivuille, mm. ESPN-urheilukanavan Page 2 –sivulle.

It’s So Easy – ja muita valheita –kirjassaan Duff kertoo elämästään avoimesti ja mitään peittelemättä. Hän myöntää omat virheensä eikä hehkuta nuoruuden toilailuja. Toisin kuin moni aikalaisensa, Duff on mennyt elämässään eteenpäin eikä jäänyt roikkumaan viimeisestä menneisyyden oljenkorresta. Hieman välillä lukiessa tuppaa menemään sekaisin, kun tarinoissa hypitään ajanjaksolta toiselle, mutta loppua kohden jana pysyy suorana. Sen verran paljon on miehellä tarinoita kerrottavanaan reilun 30 vuoden ajalta, että väkisinkin on pitänyt jättää jotain pois ja tässä tapauksessa se on tarkempi paneutuminen levyjen tekoon ja niitä edeltäneisiin sävellys- ym. asioihin. Olisi ollut mukava vielä hieman tarkemmin saada tietää, miten mikäkin hittibiisi on muovautunut.

Kaiken kaikkiaan varsin pätevä omaelämäkerta tämä on. Voi suositella kaikille niille, jotka ovat eläneet tuon saman ajan kuin Duff ja diggailleet Gunnareita. Toki myös nuoremmillekin tämä kirja on hyvä opastus siihen, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, jos mielii uralle rockmusiikin parissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme