Mainos
Mainos

Bensarekka ylös - kolmostie vetää

Täysperävaunullisen bensarekan kaatuminen hankaloitti keskiviikkona liikennettä pitkälle iltapäivään Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä moottoritiellä Hyvinkään kohdalla.

Iltapäivällä noin klo 14.30 poliisi avasi toisen tien pohjoiseen vievistä kaistoista. Toisen kaistan arvioitiin pysyvän kiinni mahdollisesti koko loppupäivän, sillä rekasta valuneen polttoöljyn puhdistaminen ojasta oli iltapäivällä vielä kesken.

Väylän ollessa suljettuna poliisi ohjasi kiertoliikenteen Helsingin suunnasta Hämeenlinnaan vanhan kolmostien kautta. Helsingin suuntaan liikenne pääsi kulkemaan jo aamupäivällä.
-Tien sulkemisen syynä on ollut ennen kaikkea räjähdysvaara, kertoo komisario Pekka Laine Hyvinkään poliisista.

5000 litraa ojaan

Aamupäivän aikana rekan lastina ollut polttoöljy siirrettiin paikalle tuotuihin muihin kuljetusautoihin. Puoliltapäivin rekka siirrettiin nosturilla pois tieltä.

Lastina ollutta polttoöljyä vuoti ojaan noin 4 000-6 000 litraa. Suurin osa siitä saatiin aamupäivän aikana puhdistettua. Läheiseen Vantaanjokeen polttoöljyä ei poliisin mukaan joutunut.

Polttoöljylastissa ollut rekka kaatui kello viiden maissa aamulla Hyvinkäällä, puolisen kilometriä Läyliäisten liittymästä. Rekan kuljettaja loukkaantui lievästi onnettomuudessa.

Onnettomuuden syytä ei vielä keskiviikkona iltapäivällä tiedetty. Komisario Laineen mukaan rekka on jäljistä päätellen ajautunut lumella noin 120 metriä ja sen jälkeen suistunut ojaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme