Mainos

Bioenergia nostaa päätään

Nykyistä huomattavasti suurempi osa maaseudun sähkön- ja lämmöntarpeesta voitaisiin tyydyttää paikallisin bioenergiavaroin.

Mitä kauemmaksi keskuksista mennään sitä energiaomavaraisempi maaseutu on. Yli kymmenen kilometriä keskuksista sijaitsevien alueiden bioenergiavarat ylittävät jo moninkertaisesti niiden kulutuksen.

Alueellisesti bioenergiavahvuudet vaihtelevat. Projektipäällikkö Timo Hyttisen mukaan energiapuu on valta-asemassa pohjoisessa ja itäisessä Suomessa.

- Kun siirrytään Keski-Suomeen, potentiaali muuttuu monipuolisemmaksi. Lounaisrannikolle tultaessa valta-asemassa onkin peltoenergia, Hyttinen kertoo.

Päättäjen bioenergia-asenteet ovat kohonneen sähkön hinnan ja päästörajoituksien myötä muuttumassa. Suomessakin ollaan heräämässä bioenergian mahdollisuuksiin. ja pykäläviidakkoa ollaankin pikkuhiljaa yksinkertaistamassa. Suomen valtio sai EU:lta äskettäin virallisen huomautuksen nuivasta suhtautumisestaan biopolttoaineisiin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 11.09.2005)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.