Mainos

BirdLife: Älä häiritse lintuja pakkasella

Lintuharrastajien keskusjärjestö BirdLife Suomi toivoo, ettei lintujen ravinnonhankintaa häirittäisi lyhyen talvipäivän aikana etenkään kovilla pakkasilla. Jotta lintu selviäisi kylmästä yöstä, sen täytyy voida käyttää hyväkseen koko valoisa aika.

-Erityisen herkkiä häirinnälle ovat pienissä sulapaikoissa talvehtivat linnut. Esimerkiksi koskikaran kannattaa antaa hankkia ravintonsa sulassa rauhassa ja seurata sen liikkeitä kauempaa. Ylimääräistä häirintää olisi vältettävä myös lintujen ruokintapaikoilla, muistuttaa BirdLifen tiedottaja Lauri Hänninen.

Pitkät pakkasjaksot kasvattavat lintujen energiankulutusta. Silloin lyhytkin häirintä voi koitua niille kohtalokkaaksi. Tänä talvena vielä järvien ja jokien vedet ovat erityisen matalalla, mikä vähentää vesilinnuille tärkeitä sulapaikkoja.

Joutsenetkit pysyvät paikallaan

Kyhmyjoutsenten pysyminen paikallaan jäällä laivareittien varressa ei ole kovilla pakkasilla poikkeuksellista.

-Esimerkiksi Helsingin Lauttasaaren jäällä kaukana laivareitista oli tänään useita jousenia, eikä niillä ollut hätää. Linnut nimittäin pystyvät paastoamaan viikkoja, eivätkä ne kovilla pakkasilla nouse energiankulutuksen tai tuulen puutteen takia siivilleen. Ne eivät siis ole jäätyneet jaloistaan jäähän kiinni tai kuolleet kylmyyteen, korostaa Hänninen. Tämän huomaa jo kuivasta höyhenpuvusta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot