Mainos
Mainos

Blogisti yllyttää: Solmioita Mikael Jungnerille

Blogisti ja toimittaja Jussi Lähde on lähettänyt SDP:n puoluesihteerille ja kansanedustajalle Mikael Jungnerille postissa solmion omasta kokoelmastaan.

Lähde kertoo tempauksestaan Aamulehden blogikirjoituksessaan. Hän yllyttää hienovaraisesti myös muita lähettämään Jungnerille solmioita eduskuntaan.

Jungner esiintyi eilen ilman solmiota tasavallan presidentin Sauli Niinistön virkaanastujaisissa, mitä paheksui muun muassa tapakouluttaja Kaarina Suonperä. Jungner kertoi Ilta-Sanomille, ettei ole käyttänyt solmiota kymmeneen vuoteen.

Facebookissa Lähde esittelee valokuvien kera lähettämäänsä ruskehtavansävyistä, ruusukuvioista solmiota sekä postikuorta. Solmio on Lähteen mukaan Bossin, eli laatutavaraa.

Lähde kirjoittaa blogikirjoituksessaan, että tasavallan presidentin virkaanastujaiset on tilaisuus, jossa henkilö ei päätä pukeutumisestaan. Samoin eduskuntatyöskentely vaatii arvokasta pukeutumista.

Nähtäväksi jää, kertyykö Jungnerin työhuoneeseen eduskunnassa suurempikin solmiovuori.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme