Mainos
Mainos

Brax ei tahdo vihreiden eduskuntaryhmän johtoon

Tuija Brax ei pyri vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Brax kertoo ratkaisustaan Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa tänään. Braxin vetäytymisen jälkeen Osmo Soininvaara on nyt vahvin ehdokas tehtävään.

Brax joutui kesäkuussa pois vihreiden puheenjohtajan paikalta, kun tehtävään valittiin eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut Satu Hassi. Braxin mahdollista siirtymistä eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi on arvailtu siitä lähtien.

Eduskuntaryhmää kesän ajan johtanut Janina Andersson haluaa vetäytyä puheenjohtajuudesta lapsenhoitokiireiden vuoksi. Osmo Soininvaara taas on Braxin mukaan ilmaissut olevansa käytettävissä.

Anderssonin tavoin myös Brax perustelee ratkaisuaan perhesyillä. Ryhmänjohtajan velvoitteisiin kuuluisi iltaneuvotteluja hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Brax varaa mieluummin iltansa vauvanhoitoon.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme