Mainos
Mainos

Brunila Mikael, Ranta Kukka & Viren Eetu: Vain muutaman töhryn tähden

(Into)

Helsingin surullisenkuuluisan graffitisodan vaiheet avaava pamfletti "Vain muutaman töhryn tähden" puolustaa avoimesti katutaidetta ja samalla vähän vandalismia, sekä hyökkää avoimesti Helsingin kaupungin virkakoneistoa vastaan.

Alkukipinä koko graffitirähinälle oli Helsingin kaupungin kulttuurikaupunkivuoden 2000 - takia aloitettu ja sittemmin Siisti Stadi -nimiseksi muuttunut Stop Töhryille -ohjelma.

90-luvulla Helsinki oli joillain mittareilla hyvinkin töhritty kaupunki ja virkamies nimeltään Mikko Virkamäki sai kontolleen asian korjaamisen.

Virkamäki ja toinen virkamies, nimeltään Kauko Nygren, laittoivatkin hihat heilumaan.

Ensin vanhat ja hienot, tilaustöinäkin tehdyt graffitimaalaukset putsattiin pois muun muassa Kulosaaren meluaidasta ja Malminkartanon junatunnelista. Sääli, sillä Malminkartanon tunnelin maalaukset olivat varsin hienoja.

Sitten hämärän ja kaikin puolin epäselvän tarjouskilpailun jälkeen graffitivalvonta annettiin FPS-nimiselle vartiointiliikkeelle, joka kunnostautui mm. vetämällä turpaan useita töhrijöitä, milloin syystä, mutta usein aiheetta.

Tähän kaikkeen paloi miljoonakaupalla verorahaa. Lain voima toimi sikäli tehokkaasti, että muutama onneton töhrijä ja pari ihan taitavaakin graffitimaalaria joutui vastaamaan teoistaan vankilassa valtavat korvaussummat niskassaan.

Töhryjä ja niitä harvoja ihan siistejäkin maalauksia poistettiin vimmalla, kunnes tilalle ilmaantuivat uudet töhryt ja puhdistuspartiolla oli jälleen laskutettavaa.

Pamfletistit Ranta, Viren ja Brunila ovat ansiokkaasti käyneet läpi Stop Töhryille projektin vaiheita, kuluja ja seurauksia.

Ei liene yllätys, että vartiointiliike FPS, nykyinen Otso-vartiointi saa täyslaidallisen kuraa niskaansa.

Kirjanen syyttää vartijoita toistuvista väkivallanteoista, joita se kohdisti maalareiksi tai töhrijöiksi tietämiinsä henkilöihin.

Syytökset ovat vakavia, joten olisi ollut paikallaan, että pahoinpidellyt henkilöt olisivat esiintyneet tekstissä omilla kasvoillaan.

Vain muutaman töhryn tähden voisikin olla vaikuttava paljastuskirja, elleivät pamfletistit olisi sortuneet agendalle tyypilliseen, umpinaiviin idealismiin.

Kirjoittajat eivät juurikaan tee eroa hyvien maalauksien ja arvottoman töhrinnän välille, vaan perustelevat kaiken katutaiteen oikeutuksen muun muassa siten, että kaupungissa on myös mainostilaa, joten sinne tänne pitää saada myös tehdä maalauksia.

Osa graffitialakulttuurin edustajista varmasti ymmärtää mihin on soveliasta maalata ja mihin ei.

Valitettavasti iso osa tästä jengistä ei tunnu ymmärtävän mistään mitään, koska arvotonta töhrrystä näkee toisinaan muun muassa arvotalojen seinissä. Tuleekin mieleen, ettei harkinta ole useilla alan harrastajilla kovinkaan hyvällä tolalla.

Suurin osa työssäkäyvistä kaupunkilaisista ei myöskään lainkaan ilahdu tageista raitiovaunupysäkillä tai pyörävarastonsa ovessa.

Vielä vähemmän valtaenemmistö ymmärtää lapsellista soperrusta, jonka mukaan vandalismilla on jotain tekemistä "omaehtoisen kaupunkitilan haltuunotossa".

Ainakin itse olen sitä mieltä, että huolellisesti tehdyt graffitit ovat hienoja ja töhryt töhryjä.

Sääli, että nimenomaan hienot graffitit eivät enää korista niille sopivia paikkoja, vaikkapa alikulkutunneleita.

Se ei taasen säälitä yhtään, että tuhat täysin asiatonta kohdetta, esimerkksi minun rappukäytävääni tussillaan sotkenut nuori idiotti joutuu kiinni jäätyään maksamaan tekosistaan.

Kommentoija on MTV3 Uutisten kotimaantoimittaja.

Hän lukee mielellään kaiken käsiinsä saavan uuden tietokirjallisuuden.

Lukuharrastuksen tiellä on usein työ-perhe- ja sosiaalinen elämä, joten aivan kevyin perustein hän ei kirjaan tartu.

Hän myös mielellään kritisoi lukemaansa, koska tietää ettei itse olisi kovinkaan hyvä kirjailija.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme