Mainos

Bussiyhtiö: Tytön pysäkille jättäneelle kuskille on luvassa toimenpiteitä – ”Hyvä, että tytön äiti teki rikosilmoituksen"

MTV Uutiset kertoi eilen tapauksesta, jossa 9-vuotiaan Lauran kotimatka oli saanut pelottavan käänteen Espoossa.

Bussikuski oli jättänyt hänet ilman rahaa ja puhelinta kesken matkan pysäkille. Tyttö oli ostanut väärän lipun, eikä matkakortilla ollut riittävästi arvoa uuden lipun ostamiseen. Lapsi oli tunnin odottelun jälkeen saanut tuntemattomalta autoilijalta kyydin kotiin.

Lauran äiti Sanna Sinisalo kertoo liikennöitsijä Nobina Finlandin olleen häneen yhteydessä ja pahoitelleen tapahtunutta.

– Sanoivat kuskin toimineen ohjeiden mukaan, mutta samaan aikaan väärin. Kuljettajien kanssa on kuulemma sovittu, että lasten kohdalla pitää joustaa, eikä heitä saa laittaa bussista pois vaikka lippu puuttuisikin.

Minkäänlaista hyvitystä yritys ei Sinisalon mukaan luvannut.

– Siinä kohtaa kun bussifirman edustaja soitti, niin oli vähän huono hetki, enkä pystynyt olemaan asian suhteen aktiivinen.

Hyvitystä tarjotaan, jos pyydetään

Nobinan toimitusjohtaja Tom Ward sanoo MTV Uutisille, että hyvitystä tarjotaan, jos sitä pyydetään.

– Äiti ei ole pyytänyt minkäänlaista hyvitystä, mutta jos tällaisia asioita ilmenee, niin sitten äidin kanssa käydään kahden kesken keskustelu mahdollisista hyvityksistä.

Wardin mukaan aiemmin on hyvitetty lippuhintoja ja taksimatkoja, mutta tällaisen tapauksen hyvitysten laatua hän ei osaa suoraan arvioida. Wardin mukaan äitiin oltiin yhteydessä eilen, mutta hän ei kerro tarkkaan puhelun sisältöä, koska ei itse ollut soittaja.

– Liikennepäällikkö, joka vastaa tästä alueesta, soitti tytön äidille eilen ja siinä keskustelua käytiin hyvässä hengessä ja samassa yhteydessä tytön äiti kertoi, että hän on jo tehnyt rikosilmoituksen tästä.

Se on Wardin mielestä hyvä asia.

– Jos tämä menee poliisitutkintaan, poliisi katsoo eri puhelimista lokitiedot ja käsittääkseni myös hälytyskeskuksen puhelut nauhoitetaan, niin silloin saadaan tietää, kuka on sanonut mitäkin.

Kyseisen bussikuskin kanssa puhuttiin puhelimessa Wardin mukaan lyhyesti puhelimessa eilen. Hän oli tehnyt pitkän vuoron tapauksen jälkeen yöllä. Asian käsittely jatkuu maanantaina.

– Esimiehen kanssa käydään tapahtuma läpi, dokumentoidaan se. Samassa yhteydessä mietitään mahdollisia kurinpidollisia toimenpiteitä.

Ward arvioi, että jonkinlaisia toimenpiteitä on tulossa, mutta ennen kuin niiden laatua voi arvioida tarkemmin, asia on selvitettävä tarkasti. Hän ei kuitenkaan usko, että kuljettajan erottaminen on tarpeen.

– Tässä kuitenkin kuljettaja on yrittänyt tytön äitiä tavoitella ja sen jälkeen on soitettu hälytyskeskukseen. Kuljettajan mukaan hälytyskeskukselta on tullut ohjeet jättää tyttö siihen pysäkille ja hälytyskeskuksen on pitänyt soittaa poliisipartio viemään tyttö kotiin, ja näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. 

Perhe löysi auttajasankarin nopeasti

Tytön kotiin auttanut mies puolestaan löytyi ripeästi sosiaalisen median avustuksella.

– Hän haluaa pysyä nimettömänä. Kertoi myös olevansa tyytyväinen siitä, että sai auttaa ja sanoi tehneensä sen, mitä kuka tahansa järkevä ihminen olisi siinä tilanteessa tehnyt, Sinisalo kertoo.

Sinisalon puhelin on soinut eilisen jälkeen ahkerasti.

– Toimittajat ovat soitelleet. Pari puhelua on tullut myös tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat halunneet kertoa omista kokemuksistaan. Soittajat ovat myös ilmaisseet tyytyväisyytensä siihen, että tilanne päättyi hyvin.

Nuorelta Lauralta tapaus vei halut linja-autolla matkustamiseen. Äiti kertoo arkirutiinien rullaavan omalla painollaan ja voimistelukisoissakin kaksikko on tänään jo käynyt.

– Hän on sanonut ettei aio bussilla nyt matkustaa vähään aikaan. Saadaan siis vähän tehdä töitä, että päästään takaisin siihen olotilaan, mikä oli ennen tätä episodia. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.