Mainos
Mainos

Chirac viralliselle vierailulle Suomeen

Ranskan presidentti Jacques Chirac ja rouva Bernadette Chirac tekevät toukokuussa virallisen vierailun Suomeen. Vierailupäivät ovat 10.-11. toukokuuta.

Chiracin Suomen-vierailu ei jää ainokaiseksi tänä vuonna. EU:n huippukokouksia pidetään Suomen puheenjohtajuuskaudella ainakin kaksi, joten syksyn kuluessa myös Chirac nähdään Suomessa uudelleen.

Runsaan viikon kuluttua Chiracin vierailusta Suomeen saapuu työvierailulle Länsi-Afrikasta Burkina Fason presidentti Blaise Compaore. Seurueessa ovat mukana ulkoministeri Youssouf Ouedraogo ja maan keskushallinnon edustajia.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että vierailun tavoitteina on edistää EU--Afrikka-huippukokouksen valmisteluja. Kokous on tarkoitus järjestää Kairossa ensi vuoden huhtikuussa 2000. Vierailun aikana selvitetään myös Suomen ja Burkina Fason kehitysyhteistyön mahdollisuuksia. Suomi aloitti kehitysyhteistyön koeluontoisesti Burkina Fasossa viime vuonna. Yhteistyön piiriin kuuluvat metsäpalojen torjunta, vesihuolto ja demokraattisen hallinnon kehittäminen.
Burkina Faso on Afrikan yhtenäisyysjärjestön OAU:n puheenjohtajamaa. Se kuuluu maailman köyhimpiin maihin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme