Mainos
Mainos

Christensenin tutkintapöytäkirjat valmistumassa

Helsingin poliisimurhat tunnustaneen tanskalaisen Steen Christensenin tutkintapöytäkirjat ovat valmistumassa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esko Peltola arvioi, että ne voidaan jättää loppulausunnolle jo tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Rikospoliisi on saanut jo asiantuntijalausunnot muun muassa oikeuslääkäriltä ja myös rikoslaboratoriosta. Takaraja syytteen nostamiselle on helmikuussa, mutta Peltolan mukaan oikeudenkäynti voidaan tutkinnan suhteen aloittaa jo ennen sitä.

Tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen surmasi 22. lokakuuta aamuyöllä ampumalla kaksi suomalaista virkatehtävissä ollutta poliisia. Sitä ennen hän oli ryöstänyt helsinkiläisen hotellin yökassan.

Poliisisurmat käynnistivät Suomessa ja maan rajoilla ennen näkemättömän poliisioperaation, joka runsaan kolmen vuorokauden päästä johti Christensenin pidätykseen Hämeenlinnassa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme