Mainos
Mainos

Christer Pursiainen: Trotski

(Gummerus)

"Elämä on kaunis. Puhdistakoot tulevat sukupolvet sen kaikesta pahasta, sorrosta ja väkivallasta, nauttiakseen siitä täysin rinnoin."

Näin kauniisti epälukuisen määrän ihmisiä käskyillään tappanut ja punaista terroria innokkaasti kannattanut Lev Trotski kirjoitti testamentissaan helmikuussa 1940. Vain puoli vuotta myöhemmin Trotskin elämä päättyi, kun Stalinin agentti iski jäähakulla seitsemän senttiä syvän railon vallankumoussankarin aivoihin. Jäähakku iskeytyi päähän samaan aikaan, kun Trotski oli keskittynyt lukemaan artikkelia siitä, miten trotskilaisen liikkeen pitäisi suhtautua Suomen talvisotaan.

Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta ja politiikasta lukuisia tutkimuksia tehneen Christer Pursiaisen Trotski-kirja on historian popularisointia parhaimmillaan. Trotski-kirjassa kyse ei siis ole perinteisestä historiantutkimuksesta vaan luettavaan muotoon pakatusta vauhdikkaasta elämänkerrasta. Lähdeviitteitä ei ole, mutta lähemmin historiasta kiinnostuneille kirjan loppuun on liitetty lähteistä kertova yksityiskohtainen selostus. Siitä selviää, että Pursiainen on pitäytynyt mahdollisimman paljon alkuperäisissä lähteissä.

Trotskin elämä on huikea vallankumousmiehen seikkailu. Juutalaiseen maanviljelijäperheeseen Etelä-Venäjällä syntynyt Leiba Bronstein saa hyvän koulutuksen, imeytyy mukaan tsaarin vastaisiin ryhmiin, joutuu karkotetuksi ja päätyy maanpakoon Länsi-Eurooppaan, jossa tapaa lopulta Leninin. Trotski on superälykäs, erittäin tuottelias kirjoittaja ja myös omapäinen. Hän on aluksi mensevikki (sosiaalidemokraatti), mutta juuri ennen lokakuun vallankumousta hän siirtyy voittajien eli bolsevikkien leiriin. Vallankumouksessa Trotski on hierarkiassa kakkosmies heti Leninin jälkeen.

Trotskin itsensä mielestä hän oli Venäjän vallankumouksen aivot - ja kumouksen varsinainen toteuttaja. Trotskin lainaaman Stalinin kirjoituksen mukaan myös Stalin piti Trotskia ja hänen johtamaansa Pietarin neuvostoa vallankumouksen varsinaisena toteuttajana, mutta kun valtakamppailu myöhemmin kääntyi Stalinin voitoksi, hävisivät Neuvostoliiton historiankirjoituksesta Trotskin uroteot nopeasti.

Trotskin elämän huippuhetkiä ovat vallankumouksen toteuttaminen ja tätä seuranneen Venäjän sisällissodan voittaminen. Trotski perustaa puna-armeijan ja kirjassa on seikkaperäinen kuvaus sisällissodan kulusta - myös Mannerheimin Pietarin-aatoksista ja valkokenraali Judenitsin käynnistä Helsingin Seurahuoneella. Trotskia juhlittiin sodan jälkeen Neuvosto-Venäjällä erityisesti sisällissodan voittajana ja siten vallankumouksen suojelijana, mutta myöhemmin Stalinin oma historiankirjoitus muuttaa tämänkin saavutuksen muiden ansioksi.

Trotskin kohtaloksi muodostuu juuri Stalin. Vaikka Trotski on sodassa täysin häikäilemätön ja sen jälkeen kannattaa punaista terroria itsestäänselvyytenä, suhteessaan kommunistiseen puolueeseen hän näyttää olleen harvinaisen naiivi. Trotski uskoo jonkinlaiseen demokratiaan ja keskusteluun puolueen sisällä, mutta ei Pursiaisen mukaan pystynyt näkemään, että diktatuurissa tällainen on mahdotonta. Niinpä Trotskin erilaiset näkemykset valtion kehittämisestä tulkitaan Stalinin taitavan juonittelun avulla puolueen ideologian vastaisiksi. Tästä alkaa alamäki. Seurauksena on karkotus Kazakstaniin, sitten ulkomaille Turkkiin, lopulta Ranskaan, Norjaan ja Meksikoon. Norjasta Trotskin karkotti silloinen oikeusministeri Trygve Lie - ja Pursiainen antaa ymmärtää, että tämän karkotuksen takia Neuvostoliitto hyväksyi miehen myöhemmin YK:n ensimmäiseksi pääsihteeriksi.

Trotski jatkaa maapaossa kirjojen kirjoittamista ja on varsinainen piikki lihassa Stalinille. Tappomääräys ei sinänsä ollut yllätys edes Trotskille, jonka asumus alkoi muodostua melkeinpä bunkkeriksi. Kun Stalinin salainen poliisi onnistuu tappamaan Trotskin, mies pyyhitään pois lopullisesti Neuvostoliiton historiankirjoista. Kun Neuvostoliiton viimeinen presidentti perestroikan hengessä rehabilitoi Stalinin terrorissa henkensä menettäneitä vallankumoussankareita, Trotskin maine jää puhdistamatta. Trotski jää epähenkilöksi Neuvostoliiton kaatuessa hautaan. Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta on - sitä kirjassa ei kerrota - että Venäjän oikeusviranomaiset rehabilitoivat Trotskin vasta Putinin presidenttikaudella 2001.

Trotskin maine jonkinlaisena vallankumouksen konnana on mielenkiintoinen, koska se perustuu oikeastaan vain siihen, että Stalin voitti valtakamppailun. Pursinainen aloittaakin koko Trotski-kirjan niin sanotulla Leninin testamentilla, jossa Lenin varoitteli Stalinista. Aloitus on ymmärrettävä, koska tuo testamentti on koko valtakamppailun keskiössä - varoituksista huolimatta valta keskittyy lopulta Stalinille ja Trotskille jää musta pekka käteen. Lukukokemuksena kirjan aloitus testamentteineen on kuitenkin puiseva - eli jos aihe ei liikaa kiinnosta, kannattaa lukeminen aloittaa suoraan luvusta kaksi, josta varsinainen kronologinen elämänkerta alkaa.

Trotskilla ei ollut mitään erityissuhdetta Suomeen, mutta Pursinainen pystyy hienosti tuomaan esille Suomeen liittyviä tapauksia. Pursiainen luettelee Trotskin käynnit Suomessa (esim. asuminen Helsingin Oulunkylässä tai Imatran Rauha-pensionaatissa), hyödyntää Mannerheimin aikalaiskuvauksia, kertoo Trotskin puheissa olleista Suomi-viittauksista muun muassa itsenäistymisen aikoihin sekä myöhemmin maapaossa trotskilaisen liikkeen suhtautumisesta Suomen talvisotaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain pieni trotskilainen liike hajosi mielipiteissään talvisotaan.

Trotski oman näkemyksen mukaan talvisota oli Neuvostoliiton kannalta oikeutettu, vaikka pitikin Stalinin ja puna-armeijan toimia käytännössä hölmöinä. Trotski kummastelee, eivätkö neuvostokenraalit osaa lukea almanakkaa sotaa aloittaessaan. Varjohallituksen muodostanutta Kuusista Trotski luonnehtii Stalinin vanhaksi virkamieheksi, jolla on "jäykät ajatukset ja nöyrä mieli". Ehkäpä Trotski ei ymmärtänyt, että juuri nuo Kuusisen avut saivat hänet pysymään hengissä sodan yli. Kirjassa myös kerrotaan Tanneriin ja Rytiin viitaten, kuinka jotkut ulkomaiset tahot suunnittelivat talvisodan aikana Kuusisen hallitukselle vastapooliksi Trotskin-Kerenskin hallitusta, joka olisi sijoitettu Porajärvelle (Neuvosto-Karjalaan Suomen rajan tuntumaan).

Trotski-kirja ei pitäydy vain historian ylätasossa, vaan kertoo myös Trotskin rakastumisista ja perhe-elämästä. Trotski ilmeisesti rakasti kovasti (toista) vaimoaan Nataliaa - rakkauden liekki kuulemma roihahti Baudelairen haudalla Pariisissa. Näinköhän olivat lukeneet Pahan kukkia viinilasin äärellä? Trotskin vakisuhde ei kuitenkaan estänyt seikkailuja muiden naisten kanssa. Kuuluisimmista rakastajista mainittakoon kuvanveistäjä Clare Sheridan, joka oli itsensä luokkavihollisen eli Winston Churchillin serkku. Myös taiteilija Frida Kahlon kanssa oli lyhyt intohimoinen suhde.

Trotski-kirjaa voi lukea vauhdikkaana seikkailuna, Venäjän vallankumouksen eräänlaisena historiaoppaana tai sitten vaikkapa liikkeenjohdollisena oppikirjana. Trotski jos kuka oli todellinen suurfirman johtaja: älykäs, sai paljon aikaan, oli visionääri. Älykkyys ilman oveluutta - nykyään kai sanottaisiin ilman pelisilmää - johti myös Trotskin tuhoon. Hän oli liian pedantti, uskoi keskustelujen vievän lopulta oikealle tielle, vaikka asiat oli jo muualla päätetty. Ennen kaikkea kannattaa muistaa, että Trotskille ihmishenki ei merkinnyt mitään eli päämäärä pyhitti keinot moninkertaisesti. Neuvostoliitto olisi tuskin saanut Trotskista mitenkään Stalinia lempeämpää johtajaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme