Mainos
Mainos

CNN: Trumpin asianajaja palkannut itselleen asianajajan Venäjä-tutkinnan vuvoksi

Yhdysvalloissa myös presidentti Donald Trumpin henkilökohtainen asianajaja Michael Cohen on palkannut asianajajan Venäjä-tutkinnan takia. Cohen kertoi asiasta uutiskanava CNN:lle.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiedustelukomitea antoi muutama viikko sitten virallisen haasteen Cohenille, jonka komitea haluaa todistavan Venäjä-tutkinnassa. Cohen kertoi aiemmin tällä viikolla aikovansa todistaa komitean edessä.

Cohen on viimeisin Trumpin neuvonantajista, joka palkkaa asianajajan Venäjä-tutkinnan takia, CNN kirjoittaa.

Aiemmin täällä viikolla uutisoitiin, että myös Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence on palkannut henkilökohtaisen asianajajan vastaamaan erikoissyyttäjän pyyntöihin liittyen meneillään olevaan Venäjä-tutkintaan.

Joidenkin arvioiden mukaan Pencen päätös palkata asianajaja voisi olla merkki siitä, että Venäjä-tutkinta olisi etenemässä uuteen vaiheeseen.

Myös presidentti Donald Trump on käyttänyt apunaan henkilökohtaista asianajajaa Venäjä-tutkintaa koskevissa asioissa.

Media: Trump sanoi olevansa tutkinnan kohteena

Useat mediat uutisoivat eilen presidentti Trumpin ilmeisesti vahvistaneen, että hän on tutkinnan kohteena.

– Olen tutkinnan kohteena (liittovaltion poliisin) FBI:n johtajan erottamisesta, Trump kirjoitti Twitterissä jatkaen, että tutkintaa johtaa samainen mies, joka kehotti Trumpia erottamaan FBI:n johtajan.

– Noitajahtia! Trump myös kirjoitti.

Trump eikä kukaan hänen edustajansa ole toistaiseksi kommentoinut, onko ainakin useiden medioiden tekemä päätelmä Trumpin viestin merkityksestä oikea.

Trump erotti FBI:n johtajana toimineen James Comeyn viime kuussa. Pian sen jälkeen oikeusministeriö nimitti tutkinnan erikoissyyttäjäksi Robert Muellerin, joka vetää tutkintaa.

Comeyn erottamista ehdotti Trumpille apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein, joka myös myöhemmin ilmoitti Muellerin nimittämisestä.

Washington Post -lehti kertoi aiemmin tällä viikolla, että Mueller selvittää, yrittikö Trump estää oikeutta. Lehden mukaan Muellerin tutkimukset kohdistuivat presidenttiin toukokuussa. Comey on sanonut, että Trump kehotti FBI:ta lopettamaan tutkimukset, jotka koskivat Trumpin entistä turvallisuusneuvonantajaa Michael Flynniä.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme